Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Metron ovi mursi käden

Helsinkiläinen Mika Aaltonen sai keskiviikkona tuta kouriintuntuvasti, mitä seuraa liiasta kiirehtimisestä metroon. Käsi jäi sulkeutuvan metron oven väliin ja murtui.

- Säikähdin aika tavalla, kun luulin joutuvani juoksemaan metron rinnalla - käsi oven välissä! Aaltonen kertoo.

Aaltonen oli keskiviikkoaamuna kuullut isoäidin juuri kuolleen, ja lähti niiltä sijoilta sairaalaan jättämään viimeisen tervehdyksen. Ajatukset pyörivät luonnollisesti mummossa, eikä metroturvallisuudessa, kun hän Rastilan asemalla kuuli sulkeutuvista metron ovista varoittavan piippausäänen.

- Työnsin käden saman tien oven väliin, jotta tunnistimet estävät liukuoven sulkeutumisen, Aaltonen kertoo.

Mutta ovet sulkeutuivatkin, eivätkä joustaneet yhtään.

- Vaistomainen äkkireaktioni oli, että käsi äkkiä pois oven välistä. Sain voimalla riuhtaistua käden pois, mutta samalla kuului kädestä kova naksahdus.

Aaltonen jäi pitelemään kättään laiturille, ja metro lähti liikkeelle. Vartin kuluttua Aaltonen havaitsi kädelle käyneen jotain vakavampaa.

- Kipu ei tuntunut heti, vaan yltyi pikkuhiljaa. Vasta tunnin päästä kättä alkoi särkeä todella lujaa.

Lääkäri totesi kädessä murtuman, ja kipsasi ranteen ja pari sormea. Kipsi komistaa kättä ainakin kolme viikkoa. Se tietää oikeakätisen Aaltosen vasemmalle kädelle pikakurssia arjen askareisiin.

- Kuljen verkkareissa seuraavat viikot, sillä en saa farkkujen nappeja kiinni vasemmalla, Aaltonen kertoo.

Aaltonen on ottanut tapahtuneesta yhteyttä liikennelaitokseen, mutta ei aio ruveta rettelöimään, eikä vaatimaan korvauksia. Hän myöntää itsekin mokanneensa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  3. 3

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

  6. 6

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  7. 7

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  8. 8

    Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

  9. 9

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  3. 3

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

  6. Näytä lisää