Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Muodikkaat Crocsit vaarallisia sairaalalaitteistoille

Tänä keväänä Suomeenkin kunnolla rantautuneet Crocs-kengät ja niiden kopiot saattavat olla vaarallisia sairaalan laitteille. Muovisten muotikenkien käyttö on kielletty paikoin Ruotsissa ja Norjassa, sillä ne saattavat aiheuttaa häiriöitä tai jopa oikosulkuja sairaalalaitteisiin.

Staattisen sähkön hallintaan erikoistuneen Testware Oy:n toimitusjohtaja Pertti Parviainen sanoo, ettei Crocsien kaltaisia kenkiä saisi käyttää sairaalalaitteiden läheisyydessä, sillä ne voivat vaarantaa jonkun hengen aiheuttamalla häiriöitä laitteisiin.

Crocs Finland Oy kumoaa väitteet muovikenkien vaarallisuudesta. Yrityksen mukaan puolueettomat tutkimukset todistavat, että Crocs-kengät eivät muodosta enempää staattista sähköä kuin muutkaan jalkineet.

- Ne ovat sähkönjohtavuutensa puolesta yhtä hyvät kuin muutkin normaalit jalkineet, Crocs Finland Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Salmi toteaa.

Staattinen sähkö on VTT:n johtavan tutkijan Jaakko Paasin mukaan laaja mutta laiminlyöty ongelma Suomen sairaaloissa. Sähkövaraus voi aiheuttaa laitevikojen lisäksi desinfiointiaineen syttymisen potilasta puhdistettaessa.

Crocs-kenkien vaarallisuudesta kertoi Turun Sanomat perjantaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myöntää: Annoimme väärän kirjekuoren

  5. 5

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  6. 6

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  7. 7

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  8. 8

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  9. 9

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myöntää: Annoimme väärän kirjekuoren

  5. 5

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  6. Näytä lisää