Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rekka kaatui Porvoonväylällä

Tielle kaatunut rekka ruuhkautti Helsinkiin suuntaavaa liikennettä valtatie 7:lla tänään iltapäivällä.

Onnettomuus sattui kello 11.30 Porvoonväylällä noin puolitoista kilometriä Kehä kolmosen liittymästä Porvooseen.

Helsingin suunnasta tullut öljytuotteilla lastattu rekka ajautui tuntemattomasta syystä ajokaistojen välisen viheralueen poikki edelleen vastaantulevien kaistojen yli törmäten lopulta kallionleikkaukseen.

Rekka ei osunut muihin tiellä liikkujiin.

Kuljettaja vietiin hs.fi:n mukaan tutkimuksiin Töölön sairaalaan.

Perävaunun lastina oli 200 litran ja 20 litran nesteastioita, jotka olivat törmäyksessä irronneet kiinnikkeistään. Osa niistä vuotaa muun muassa voiteluaineena käytettävää öljyä.

Sitä on päässyt maaperään joitain kymmeniä litroja. Vahingoittuneiden astioiden sisältö imetään paikalle tulossa olevaan säiliöautoon.

Pelastuslaitos on purkanut kaksi ja puoli tuntia rekan kuormaa kuormaa sekä suojannut vuotopaikan. Raivaus jatkunee vielä muutaman tunnin ajan.

Toimintaan on osallistunut useita pelastus- ja raivausyksiköitä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  6. 6

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  10. 10

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  10. 10

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  6. Näytä lisää