Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

25-vuotias pidätettiin Vantaan kirkon tuhopoltosta

Vantaan poliisi pidätti Kaivokselan kirkon sytyttämisestä epäillyn paikkakuntalaisen miehen. Tänään aamulla pidätettyä 25-vuotiasta vantaalaista epäillään tuhotyöstä.

Jutun rikosnimike saattaa vielä muuttua. Poliisi tutkii myös miehen mahdollista osallisuutta muutamaan muuhun lähipäivien tulipaloon Vantaalla.

Vantaan Kaivokselan kirkko paloi pahoin varhain sunnuntaina. Palosta teki ilmoituksen viiden aikaan aamulla ohikulkija, joka huomasi kirkon katolta tulevan runsaasti savua.

Varsinaisen kirkkorakennuksen sisäpuoli tuhoutui palossa lähes täysin, ja muutkin rakennukset kärsivät suuria savu-, noki- ja kuumuusvahinkoja. Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra arvioi, että aineelliset vahingot nousevat ainakin kymmeneen miljoonaan euroon.

"Ei ole henkisesti
normaalikunnossa"

25-vuotias vantaalaismies otettiin kiinni omasta asunnostaan kirkon läheisyydestä todistajalausunnon perusteella. Miestä on jo kuulusteltu, mutta poliisin mukaan kuulustelu on ollut lähinnä "jutustelua".

- Tällä epäillyn kuulustelulla ei välttämättä tässä asiassa hirveästi näyttöä tule, tutkinnanjohtaja, komisario Juha Juurinen sanoi aamupäivällä.

- Minä en ole lääkäri, enkä pysty epäillyn terveydentilasta kovin paljon lausumaan, mutta hän ei välttämättä ole henkisesti ihan normaalikunnossa, hän jatkoi.

Juurinen ei vielä osannut sanoa, tarvitseeko mies mahdollisesti sairaalahoitoa.

Tekninen tutkinta
palopaikalla jatkuu

Tutkimuksissa on jo selvinnyt, että Kaivokselan kirkon palo sai alkunsa takaosan ovesta. Palopaikalta löytyi merkkejä palavista nesteistä.

Juurisen mukaan tekninen tutkinta palopaikalla on yhä kesken. Tarkempia laboratoriotuloksia saataneen myöhemmin tällä viikolla. Juurinen ei halunnut vielä kertoa, millä nesteillä palo on sytytetty.

Selvittelyn alla on myös pidätetyn vantaalaismiehen mahdollinen osallisuus muutamaan muuhun tahallaan sytytettyyn paloon Vantaalla. Jehovan todistajain valtakunnansali syttyi tuleen keskiviikkoyönä. Lauantaina illalla puolestaan paloi asuntovaunuja Kaivostien kerrostaloalueen pysäköintipaikalla.

- Ne ovat lähekkäin ja lähiaikoina palaneet ja samantyyppisesti, mutta ei meillä muuta näyttöä siitä ole. Totta kai meillä on kaikki jutut samassa pinossa työn alla.

Kymmeniä ihmisiä
jututettu

Poliisi on puhuttanut Kaivokselan palon johdosta kymmeniä ihmisiä, ja kuulustelujakin on tehty runsaasti. Itse sytyttämishetkeen liittyviä havaintoja ei ole poliisin tietoon tullut, mutta Juurisen mukaan yksi hyvä todistajakuulustelu on palosta hätäkeskukseen ilmoittaneen sivullisen lisäksi saatu.

Tapauksen vuoksi kuullut ovat lähistöllä asuvia ihmisiä.

Poliisin suojissa oleva vantaalaismies ei ole varsinaisesti poliisin vanha tuttu. Juurisen mukaan miehellä on muutamia merkintöjä kontollaan, mutta ne eivät liity mitenkään puheena olevien kaltaisiin tekoihin. Osa teoista on viime vuosituhannen puolelta.

Poliisin pitää esittää miestä vangittavaksi viimeistään keskiviikkoon puoleen päivään mennessä tai päästää vapaaksi. Juurinen ei halunnut toistaiseksi ottaa kantaa vangitsemiskysymykseen.

(STT-IS)

IS 15.10: Kaivokselan kirkon paloa tutkitaan tuhopolttona

Kirkko palaa!

Kuvia palopaikalta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  3. 3

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  4. 4

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  7. 7

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  8. 8

    Ensimmäinen lääke alaselkäkipuihin ei ole lääke

  9. 9

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  10. 10

    Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  6. 6

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  3. 3

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  4. 4

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. Näytä lisää