Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lipuntarkastaja voi yllättää nyt siviiliasussa

HKL:n lipuntarkastaja voi Helsingin ratikoissa ja busseissa yllättää ilman lippua matkustavat nyt myös siiviliasuisena.

HKL aikoo lisätä tänä vuonna raitiovaunuissa tehtävien tarkastusten määrää huomattavasti. Yhä useammin matkalippujen tarkastajat työskentelevät siviilivaatteissa.

HKL:n toimenpiteet liputtomuuden vähentämiseksi ovat kerättyjen tietojen perusteella olleet tehokkailta.

Metroasemilla tehtyjä laituritarkastuksia on lisätty huomattavasti tänä vuonna.

Alkuvuoden tilastojen mukaan tarkastusmaksu määrättiin helmi-huhtikuussa keskimäärin 3,9 prosentille kaikista tarkastetuista, kun vielä tammikuussa tarkastusmaksun sai noin 5,3 prosenttia tarkastetuista.

HKL on jatkuvasti kouluttanut lisää matkalippujen tarkastajia. Toukokuun alussa aloitti työt 12 uutta tarkastajaa. Lähivuosina tarkastajia rekrytoidaan lisää.

KÄNNYKKÄLIPPU ENNEN MATKAA

Matkalippujen tarkastajien työtä säätelee laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta.

Erityisesti kännykkälipun hankkineiden kannattaa muistaa, että kännykkälipun tulee olla voimassa eli saapunut puhelimeen jo ennen kulkuvälineeseen nousemista.

Metrossa kaikkien lippujen on oltava voimassa jo ylätasanteella, ennen matkakortinlukijalaitteen luona alkavalle, keltaisella viivalla merkitylle laiturialueelle astumista.

Matkalipuntarkastuksilla puolustetaan matkustajien enemmistön eli matkansa maksaneiden asiakkaiden etua.

Tarkastajien työ on suurelta osin asiakaspalvelua ja matkustajien neuvontaa esimerkiksi lippuasioissa. Lisäksi matkalippujen tarkastajien määrää lisäämällä voidaan parantaa matkustajien turvallisuudentunnetta ja viihtyvyyttä joukkoliikenteessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  6. 6

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  7. 7

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Trump valitsi työministeriksi pikaruokamoguli Andy Puzderin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  6. Näytä lisää