Rauno, Raine, Rainer

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhanen ja Rasmussen napit vastakkain

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja Euroopan sosialistien puheenjohtaja Poul Nyrup Rasmussen ovat napit vastakkain blogeissaan.

Viime viikolla Suomessa vieraillut Rasmussen syytti Vanhasta blogikirjoituksessaan muun muassa talouskriisin selvittelystä. Rasmussenin mukaan Vanhasen veronkevennykset eivät ole riittäviä.

Vanhanen vastaa tuoreessa blogissaan Rasmussenin syytökseen. Pääministeri myöntää, että hänen hallituksensa ovat keventäneet veroja varovasti, mutta hänen mukaansa veronkevennykset ovat olleet sosiaalisesti oikeudenmukaisempia kuin Paavo Lipposen hallitusten kevennykset.

- SDP on saanut houkuteltua Euroopan sosialistien puheenjohtajan Poul Nyrup Rasmussenin esittämään arvioitaan politiikastani. Hänen olisi kannattanut kysellä entisiltä SDP:n ministereiltä taustatietoja. Olisi selvinnyt mm. se, että nykyinen hallitukseni on keventänyt vähemmän veroja kuin mitä SDP teki ollessaan hallituksissa ja lisäksi kevennyksemme nyt ovat olleet sosiaalisesti oikeudenmukaisempia, Vanhanen kirjoittaa.

Rasmussen kampanjoi viime viikolla Suomessa SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kanssa EU:n parlamenttivaaleja varten.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jaajo Linnonmaa leveili espanjan kielen taidollaan: IS selvitti mitä juontaja oikeasti sanoi

  2. 2

    ”Harrastamme seksiä muidenkin kanssa” – lapsiperheen vanhemmat Milla ja Janne avautuvat erilaisesta suhteestaan

  3. 3

    Suomalaiskeksintö niittää menestystä maailmalla – ”Meidän pitäisi olla paljon ketterämpiä”

  4. 4

    Vanha pehmopornovideo nousi uutiseksi Yhdysvalloissa – Donald Trump valuttaa shampanjaa cameo-roolissa

  5. 5

    Chilirulettiin Possessa joutunut Kalle Palander IS:lle: ”Luulin että kuolen”

  6. 6

    Kalle Palander joutui syömään tulista chiliä läpi haastattelun – tarvitsi lopulta studiohenkilökunnan apua

  7. 7

    Satakiloinen Viljo-koira on ollut jo viikon kateissa Korpilahdella: ”Kuin maa olisi niellyt”

  8. 8

    Uskomaton moka miljonäärivisassa – kaksi kilpailijaa peräkkäin kotiin 0 euroa taskussa

  9. 9

    Esikoistaan odottava Janet Jackson, 50, ensimmäisissä vauvamahakuvissa – laskettu aika lienee jo lähellä

  10. 10

    Kuusamolainen opettaja keksi nerokkaan konstin – sai oppilaat liikkumaan ainakin tunnin päivässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ”Lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä”

  2. 2

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  3. 3

    Omat pojat tulivat hakemaan itkevän ministeri Anne Bernerin Kesärannasta

  4. 4

    Kuusamolainen opettaja keksi nerokkaan konstin – sai oppilaat liikkumaan ainakin tunnin päivässä

  5. 5

    Tarja ja Jussi muuttivat Alanyan lämpöön – asunto kahdella suurella parvekkeella maksoi vain 72 000 euroa

  6. 6

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  7. 7

    ”Harrastamme seksiä muidenkin kanssa” – lapsiperheen vanhemmat Milla ja Janne avautuvat erilaisesta suhteestaan

  8. 8

    Harvat tunsivat traagisen kohtalon kokeneen laulaja Carolan – sisko IS:lle: ”Hän piilotteli sairauttaan kauan”

  9. 9

    Luksuselämää viettäneet Korkin sisarukset kuolivat hämärissä oloissa paratiisisaarella – myös kolmas turisti löydettiin kuolleena lähistöltä

  10. 10

    Brittituristi roikkui kallionkielekkeeltä selfiekeppi kädessään – ”Jos putoat, kuolet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  6. 6

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  7. 7

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  8. 8

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  9. 9

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jaajo Linnonmaa leveili espanjan kielen taidollaan: IS selvitti mitä juontaja oikeasti sanoi

  2. 2

    ”Harrastamme seksiä muidenkin kanssa” – lapsiperheen vanhemmat Milla ja Janne avautuvat erilaisesta suhteestaan

  3. 3

    Suomalaiskeksintö niittää menestystä maailmalla – ”Meidän pitäisi olla paljon ketterämpiä”

  4. 4

    Vanha pehmopornovideo nousi uutiseksi Yhdysvalloissa – Donald Trump valuttaa shampanjaa cameo-roolissa

  5. 5

    Chilirulettiin Possessa joutunut Kalle Palander IS:lle: ”Luulin että kuolen”

  6. Näytä lisää