Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomioja: Libanon tarvitsee vahvat YK-joukot

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Rooman Libanon-kokous vahvisti selvästi toimintatapaa, jota kaikki osapuolet haluavat viedä eteenpäin.

Keskeistä on saada Libanoniin voimakkaat kansainväliset YK-joukot, joilla on riittävän vahva mandaatti vaativan tehtävän hoitoon, Tuomioja sanoi STT:lle.

- Tavoitteena on tietysti, että joukot pystyvät tukemaan Libanonin hallitusta saamaan koko maan valvontaansa, vastaamaan rajavalvonnasta ja siitä, että muita aseellisia joukkoja kuin maan armeija ei siellä enää ole.

Kovin pikaista tulitaukoa Tuomioja ei Libanoniin odota, vaikka tarve vihollisuuksien kiireelliseen lopettamiseen nousi Roomassa esille etenkin Libanonin pääministerin voimakkaan esiintymisen ansiosta.

- Kyllä tässä valitettavasti vielä menee jonkin verran aikaa, vaikka on vaikea nähdä, kenen asemaa tai etua enää palvelee näiden sotatoimien jatkuminen. Jokainen päivä on turha ja tuo turhia uhreja. Iskut kohdistuvat pääosin siviiliväestöön ja nyt viimeksi myös YK-tarkkailijoihin, Tuomioja sanoi.

Tuomioja tapaa torstaina Israelin pääministerin Ehud Olmertin. Rooman kokouksesta irtosi hänen mukaansa keskusteluihin selvät eväät, joissa korostuu se, että Libanonin tilanteen ohella pitää päästä käsiksi myös laajemmin Lähi-idän kriisiin.

- Koko alueelle ei saada aikaan kestävää rauhaa, ellei päästä käsiksi koko rauhanprosessiin ja Israel-Palestiina -kysymykseen. Pitää syntyä usko prosessiin, jonka lopputuloksena on myös itsenäinen, elinkelpoinen palestiinalaisvaltio, Tuomioja sanoi. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. 6

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  7. 7

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  8. 8

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  9. 9

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. Näytä lisää