Rauno, Raine, Rainer

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rekka tukki moottoritien Kempeleessä

Ohjauksensa menettänyt pellettirekka törmäili moottoritiellä varhain sunnuntaina Kempeleessä Oulun eteläpuolella. Rytäkässä lievästi loukkaantunut kuljettaja ja vieressä istunut matkustaja vietiin tarkastettavaksi sairaalaan.

Onnettomuus sattui aamuyöllä neljän aikaan Pohjantiellä Tupoksen ABC-huoltamolta pari kilometriä pohjoiseen. Oulun poliisin mukaan auton ohjaus meni ilmeisesti epäkuntoon teknisen vian vuoksi, minkä jälkeen se ajautui moottoritien vastakkaiselle ajoradalle ja kaatui. Auto rikkoi keskikaidetta noin sadan metrin matkalta ja levitti tielle pellettejä.

Lisävahingoilta vältyttiin, koska tapahtuma-aikaan muu liikenne oli hyvin vähäistä. Tie saatiin raivattua aamukahdeksaan mennessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  2. 2

    Tyrmätty brittinyrkkeilijä menehtyi vammoihinsa sairaalassa

  3. 3

    Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

  4. 4

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  5. 5

    Britannian isorintaisin isoäiti mykisti tv-katsojat – sulhanen muikeana, juontaja ei voinut olla tuijottamatta povea

  6. 6

    Naapurit järkyttyivät Saksan karmeasta vauvalöydöstä – ”Tällaista näkee vain televisiossa”

  7. 7

    Totuus perjantaipullosta – näitä juomia suomalaiset hakevat perjantaisin Alkosta

  8. 8

    Luksuselämää viettäneet Korkin sisarukset kuolivat hämärissä oloissa paratiisisaarella – myös kolmas turisti löydettiin kuolleena lähistöltä

  9. 9

    Tekikö Mikael Gabriel ”Cheekit”? ”Ehkä kaikkien aikojen jakso”

  10. 10

    USA:n puolustusministeri huolestui Filippiinien presidentin Hitler-kommenteista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  2. 2

    Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

  3. 3

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  4. 4

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  5. 5

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  6. 6

    Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

  7. 7

    Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

  8. 8

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  9. 9

    Karmea löytö Saksassa: matkalaukussa sekä elävä että kuollut vauva

  10. 10

    Prisman myyjä sujautti hävikkimelonit kassiinsa ja sai potkut – saa korvaukseksi 6 kk:n palkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  4. 4

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  5. 5

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  6. 6

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  7. 7

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  8. 8

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  9. 9

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  2. 2

    Tyrmätty brittinyrkkeilijä menehtyi vammoihinsa sairaalassa

  3. 3

    Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

  4. 4

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  5. 5

    Britannian isorintaisin isoäiti mykisti tv-katsojat – sulhanen muikeana, juontaja ei voinut olla tuijottamatta povea

  6. Näytä lisää