Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ystävät löysivät kapteenin ruumiin

Kopteriturmassa menehtyneen suomalaislentäjän Peter Fredrikssonin, 41, omaiset saivat eilen aamuyöstä helpottavan viestin: kolmen lapsen isän ruumis on vihdoin löytynyt.

- Ilmoitimme asiasta ensimmäisenä omaisille, kertoo Fredrikssonin pitkäaikainen työtoveri, Helsingin vartiolentueen pintapelastaja Kai Jansson.

Fredrikssonin kyydissä satoja tunteja istunut Jansson käynnisti uudelleen jo kertaalleen lopetetut etsinnät. Avukseen hän sai joukon Fredrikssonin entisiä työtovereita, jotka lähtivät vapaaehtoisesti etsimään kadonnutta ystäväänsä.

Tehtävä vaikutti lähes epätoivoiselta, sillä lentäjää oli etsitty hylyn läheltä useiden päivien ajan. Ystävät eivät kuitenkaan luopuneet toivosta.

- Mereen ei voi piilottaa mitään. Kaikki löytyy, kun on riittävästi aikaa ja hyvä suunnitelma, kertoo robottikameran käytöstä vastannut Mikko Simola.

Etsinnät keskitettiin hylyn uppoamispaikan läheisyyteen Tallinnanlahdella, mistä Fredrikssonin ruumis löytyi robottikameran avulla. Löytöpaikka sijaitse noin 45 metrin päässä hylystä.

Vainajan haki lopulta pintaan merivartioston sukeltaja Arthur Heickell, joka oli silminnähden huojentunut operaation onnistumisesta.

- Tottakai tämä on iso helpotus meille kaikille ja ennen muuta omaisille, Heickell totesi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  10. 10

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. Näytä lisää