Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Roskikset paloivat Helsingissä

Vappujuhlinta sujui pääosin iloisissa ja rauhallisissa merkeissä koko maassa. Kolea sää ei kangistanut juhlakansaa, joka kokoontui sankoin joukoin perinteisiin lakituksiin, marsseille ja piknikeille.

Palokunta oli kiireinen Helsingissä lukuisten roskispalojen kanssa. Kuumat kertakäyttögrillit sytyttivät roskiksia tuleen Kaivopuistossa ja Ullanlinnanmäellä. Poliisin arvion mukaan Kaivopuistossa oli iltapäivän vilkkaimpina tunteina lähes 50 000 juhlijaa.

Helsingin vakavimmat onnettomuudet olivat asuntopalot Puotilassa ja Pihlajamäessä. Pihlajamäen tulipalossa loukkaantui vakavasti yksi mies.

Yliopiston ylioppilaskunta ja Ylioppilaskunnan laulajat esittivät tervehdyksensä presidentti Tarja Haloselle ja tohtori Pentti Arajärvelle Presidentinlinnan etupihalla kello 11:n aikaan.

Työväen vappumarssiin osallistui arviolta 1 250 ihmistä. Helluntailaisten Jeesus-marssi keräsi noin 2 000 osanottajan vahvuisen joukon.

Hälytystehtäviä poliisilla oli vuorokauden aikana 752, mikä on lähes sata hälytystä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pahoinpitelyjä koskevien hälytysten määrä kasvoi 47:stä 73:een.

Tampereella perinteinenteekkarikaste

Turussa perinteistä vappupiknikkiä nautittiin Vartiovuorenmäellä. Aurinkoista mutta vilpoisaa päivää vauhdittivat muun muassa Satakuntalais-Hämäläisen Osakunnan puhallinorkesteri Sohon Torwet ja turkulainen Goodnight Monsters.

Tampereen vappujuhlinnan näyttävin tapahtuma oli vappupäivän perinteinen teekkarikaste iltapäivällä. Vappuhulina keskittyi Tammerkosken tuntumaan eli Koskipuistoon ja läheiselle Keskustorille.

Räntäsade viilensi
Pohjois-Suomessa

Tampereella ja Jyväskylässä vappu oli poliisin mukaan selvästi tavallista viikonvaihdetta levottomampi, kun taas Porin ja Vantaan poliisit luonnehtivat vappua normaalin viikonvaihteen kaltaiseksi. Suuria vahinkoja ei kuitenkaan sattunut.

Viilentynyt ilma kevyine räntäsateineen rauhoitti Pohjois-Suomen juhlijoita sen verran, että vakavat onnettomuudet ja rähinät vältettiin.

Nuorison mellastus Oulun poliisitalon takana oli tosin päättyä surullisesti aattoiltana. Kaksi tyttöä innostui potkimaan polvillaan ollutta nuorta miestä. Potkimista seurannut joukko yllytti potkijoita tappamaan uhrin. Uhri on sairaalassa ja pahoinpitelijät poliisin tiedossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  5. 5

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  6. 6

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  7. 7

    Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

  8. 8

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  5. 5

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  6. Näytä lisää