Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Murhasiko pari vauvan yhdessä?

Pietarsaaren käräjäoikeuden eilinen vangitsemisistunto oli suuri pettymys 36-vuotiaan vaasalaismiehen perheelle. Isä kuljetettiin istunnon päätteeksi poliisin siviiliautolla Vaasan vankilaan.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Per-Erik Pettersson esitti oikeudelle niin raskasta näyttöä miehen syyllisyydestä, että oikeus vangitsi miehen kahdeksi viikoksi. Häntä epäillään todennäköisin syin vastasyntyneen vauvan murhasta sekä lapsen äidin törkeästä kuolemantuottamuksesta runsas pari viikkoa sitten.

Petterssonilla on käsitys, että vauvan surmaaminen oli äidin ja miehen yhteinen päätös. Mikäli nainen olisi jäänyt eloon ja vauvan ruumis olisi löydetty, myös nainen istuisi nyt vankilassa murhasta epäiltynä.

37-vuotias rehtori salasi raskautensa loppuun saakka, ja todennäköisesti hän oli jo varhaisessa vaiheessa päättänyt hankkiutua vauvasta eroon.

- Vain hyvin suljettu lähipiiri tiesi raskaudesta, sanoi Pettersson.

Miehen rooli lapsen eliminoimisessa oli ilmeisen suuri. Petterssonin mukaan mies tuli Pietarsaareen naisen luo jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää.

Lapsi syntyi sunnuntaiaamulla. Tarkkaa syntymäaikaa ei vielä ole määritelty, mutta varmalta näyttää, että lapsi surmattiin pian synnytyksen jälkeen.

Komplikaatioita saanut nainen eli synnytyksen jälkeen 3-6 tuntia.

- Mies soitti hätäkeskukseen pariin otteeseen. Toisella soitolla hän pyysi paikalle ambulanssia, Pettersson kertoi.

Kun ambulanssiväki tuli asuntoon, nainen oli heikossa kunnossa. Hän menehtyi todennäköisesti verenhukkaan.

Vauvan ruumis oli piilotettu visusti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  3. 3

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

  6. 6

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  3. 3

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

  6. Näytä lisää