Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kimmo Tiilikaisen talousrikosepäily nurin

Kansanedustaja Kimmo Tiilikaiseen (kesk.) kohdistuneessa talousrikosepäilyssä on tehty syyttämättäjättämispäätös, kertoo Helsingin Sanomat.

Tiilikaista epäiltiin tammikuussa 2005 verottajan konkurssiin hakeman pitopalveluyrityksen konkurssirikoksesta. Yrityksen kirjanpito oli jätetty tekemättä kahdelta viimeiseltä vuodelta. Tiilikainen oli perustamassa yritystä, mutta erosi sen hallituksesta ajanpuutteen vuoksi maaliskuussa 2003. Jäljellejääneet yrittäjät eivät kuitenkaan toimittaneet eroilmoitusta kaupparekisteriin.

- Olen päätökseen tyytyväinen ja asia meni, kuten uskalsin odottaakin, Tiilikainen kommentoi käräjäoikeuden vapauttavaa päätöstä Ylen uutisille.

IS:n haastattelussa kesäkuun alkupuolella Kimmo Tiilikainen sanoi saavansa syyttää itseään joutumisestaan rikosepäillyksi pienen pitopalveluyrityksen hallituksen epäillyssä kirjanpitorikoksessa ja velallisen epärehellisyydessä.

- Ei minua petkutettu ole. Itseäni voin katsoa peiliin, kun en seurannut, ettei eroilmoitustani hoidettu perille, kertoi Tiilikainen.

Syksyllä ympäristöministeriksi Paula Lehtomäen (kesk) äitiysloman ajalle nousevan Tiilikaisen mukaan tapauksessa oli kyse siitä, miltä ajalta hän kantaa vastuuta. Hyötyä Tiilikainen ei yrityksestä saanut, päinvastoin joutui maksamaan sen lainaa.

- Olin ajatellut jelpata kavereita yrittämisen alkuun ja ajatellut asiaa sijoituksena. Erottuani myin heille osakkeet useammassa erässä, viimeiset niistä syyskuussa 2003, Tiilikainen kertoi kesäkuisessa haastattelussa.

Tiilikaisen ero hallituksen puheenjohtajuudesta on kirjattu kaupparekisteriin 30. maaliskuuta 2004. Konkurssiin yritystä haettiin tammikuussa 2005.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  2. 2

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  3. 3

    Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  8. 8

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  9. 9

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  10. 10

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  2. 2

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  3. 3

    Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. Näytä lisää