Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsinki nappasi Sipoon

Kiista Lounais-Sipoon liittämisestä Helsinkiin sai torstaina ensimmäisen ratkaisunsa. Valtioneuvosto hyväksyi alueliitoksen äänin 8-4. Päätöksen perustelujen mukaan alueliitokselle on erityisen painavia perusteita.

Valtioneuvoston päätös ei ole kuitenkaan vielä lopullinen ratkaisu. Päätöksestä voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Alueliitosta vastustava Sipoon kunta ilmoittikin heti valtioneuvoston ratkaisusta kuultuaan, että se aikoo valittaa.

Päätösehdotuksen esitellyt kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) esitti koko ehdotuksen hylkäämistä. Seuranneessa äänestyksessä hänen kannallaan oli puoluetoveri, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Samoin vastaan äänestivät RKP:n edustajat, kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors. Kolme paikalla ollutta Helsingin kaupunginvaltuuston jäsentä eivät osallistuneet päätöksentekoon.

On erittäin harvinaista, että esittelevä ministeri vastustaa itse esitystä. Toisinaan näin kuitenkin tapahtuu. Viime vuodelta on kaksi esimerkkiä.

Tarkoituksena on, että Sipoosta liitetään 29 neliökilometriä Helsingin kaupunkiin. Tällä alueella asuu parituhatta ihmistä. Päätökseen sisältyy myös noin kahden neliökilometrin suuruisen ns. Västerkullan kiilan liittäminen Vantaalta Helsinkiin. Vantaa ei vastusta liitosta. Alueliitos on tarkoitus toteuttaa vuoden 2009 alusta.

Juridinen ja poliittinen päätös

Valtioneuvosto tarkasteli päätöstä ennen muuta juridiselta kannalta. Kuntajakolain perusteella liitokseen tarvittiin erittäin painavia perusteita, ja hallituksen enemmistön tulkinnan mielestä näitä oli olemassa. Päätöksen perusteluissa kuntajakolain mukaiset ehdot täyttyivät, sillä yleisen edun katsotaan vaativan koko Helsingin seudun yhdyskuntarakenteen kehittämistä.

Pekkarinen oli toista mieltä. Hän perusteli eriävässä mielipiteessään hyvin tarkkaan, miksi hän vastusti hanketta. Hänen tukenaan oli kolmen oikeusoppineen lausunnot. Niissä kiistettiin erittäin painavat perusteet. Samoin Thors perusteli päätöksen juridista kestämättömyyttä omassa eriävässä mielipiteessään.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että alueliitos antaa mahdollisuuden pääkaupunkiseudun kehittämiseen idän suuntaan.

Etenkin Pekkarinen ja Wallin muistuttivat valtioneuvoston istunnon jälkeen, että päätös on myös poliittinen. Kumpikin huomautti, että 93 prosenttia sipoolaisista vastustaa liitosta. Sipoon valtuustokin on kielteisessä kannassaan yksimielinen.

Wallin korosti, että sipoolaisten etuja ei asiassa ole otettu huomioon. Ylipäänsä pakkoliitoksen pitäisi hänen mielestään olla aina viimeinen keino, kun mitkään keinot eivät enää riitä. Sipoolle ei annettu edes mahdollisuutta harkita alueen kaavoitusta, hän perustelee.

"Ei mikään hallituskysymys"

Ratkaisu oli sikäli poliittisesti mielenkiintoinen, että keskusta jakautui kahteen leiriin. Vanhanen kuitenkin tyynnytteli, että kyse ei ollut mistään hallituskysymyksestä. Pääpaino oli oikeudellisissa arvioinneissa.

Liioin kellään vastaan äänestäneellä ministerillä ei ole eroaikeita. Pekkarinen velmuili, että mikäli hänestä on kiinni, niin hän ei aio jättää hallitusta.

Keskustan piirissä on arvosteltu, että Sipoo-päätöksestä voi tulla ennakkotapaus, johon vedotaan muuallakin Suomessa. Niin Pekkarinen kuin Vanhanenkin kiistivät tämän näkemyksen: kukin tapaus harkitaan erikseen.

Wallin sen sijaan ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että muualla päätöstä on odotettu ennakkopäätöksenä vesi kielellä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. 6

    Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

  9. 9

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  10. 10

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  9. 9

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. Näytä lisää