Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaisjohtaja kuoli lumivyöryssä

Länsi-Euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin valloitus koitui suomalaisen yritysjohtajan kohtaloksi. Turmassa kuoli pitkän linjan sijoittaja-ammattilainen Christian Uggla, 42, joka oli RAM Partners Oy:n toimitusjohtaja ja yksi perustajaosakkaista.

- Yhtiön osakkaat ja henkilökunta ottavat syvästi osaa perheen suruun. Olemme menettäneet läheisen ystävän ja inspiraation lähteen, tiedotti RAM Partners nettisivuillaan.

Ranskan puoleista Mont Blancin pohjoisrinnettä viime sunnuntaina alas lasketellut Uggla joutui lumivyöryyn 4500 metrin korkeudessa.

Vyöry vei miestä 150 metriä, jonka jälkeen hän juuttui railoon ja peittyi metrin kerroksella lunta.

Pelastusjoukkojen ehtiessä paikalle mies oli jo menehtynyt.

Kaksi ehti laskea
samasta paikasta

Onnettomuus sattui aamupäivällä klo 9.30. Uggla oli palaamassa oppaan ja toisen laskettelijan kanssa Mont Blancilta, jonne he olivat ilmeisesti kiivenneet aamuyöllä.

Onnettomuuspaikka oli aivan alaslaskuosuuden alussa, jyrkkyydeltään 40 metrin la Petit Bosse -rinteellä.

- Toinen henkilö ja opas olivat laskeneet samasta kohdasta ennen häntä, mutta jostain syystä lumivyöry sattui juuri hänen kohdalleen. Liukuun lähdettyään hänellä ei ollut enää mahdollisuutta pysähtyä - jos hän ei olisi juuttunut railoon, hän olisi jatkanut putoamista aina jääseinämään asti.

- Kyseessä oli laattavyöry, jossa tuuli oli kinostanut lunta, ja henkilön painosta liikkeelle lähtevä, 50 metriä leveä laatta vyöryi alla pettäneen kerroksen päällä, kertoo vuoristopoliisiaseman päällikkö Réagis Lavergne.

eQ-pankin
perustajia

Rahamarkkinoilla hyvin tunnettua Ugglaa suremaan jäivät vaimo ja kaksi poikaa.

Christian Uggla aloitti sijoitusmaailmassa 1980-luvulla investointipankki Alfred Bergillä, jossa hän toimi päämeklarina.

Hän perusti Peter Seligssonin ja Petri Rutasen kanssa 1997 nykyisen eQ-pankin ja Seligsson&Co-rahastoyhtiön. Kolmikko tajusi ensimmäisinä hyödyntää Suomessa arvopaperien nettikaupan mahdollisuuksia.

Vuonna 2003 Uggla oli perustamassa RAM Partnersia, joka keskittyy suljettuihin ns. hedgesijoituksiin.

- Christianin laajan kokemuksen ja panostuksen ansiosta RAM Partners on kehittynyt lyhyessä ajassa vahvaksi sijoitusalan asiantuntijaorganisaatioksi, RAM Partners totesi tiedotteessaan.

KTK- ja MBA-tutkinnot suorittanut Uggla oli suurin yksittäinen osakas vuosituhannen vaihteessa isoin suunnitelmin rakennetussa, mutta nurin menneessä Aktivisti-kaupunkilehdessä.

Jääkiekon juniorivalmennuksen lisäksi Uggla toimi kilpailupäällikkönä ns. kuusimetristen purjeveneiden Suomen 6MR-liiton hallituksessa. HÄnen osaomistmansa Boree II -vene rankattiin viime vuonna Suomen seitsemännneksi.

LÄNSI-EUROOPAN KORKEIN VUORI

Mont Blanc (ital. Monte Bianco) on Alppien korkein huippu (4 808 m).

Se sijaitsee Italian ja Ranskan rajalla.

Ranskan puolella Mont Blancille pääsee nousemaan Chamonixin hiihtokeskuksesta. Italian puolella lähin keskus on Courmayeur.

Ensimmäisen kerran Mont Blancin huipulle kiipesivät Jacques Balmat ja Michel Paccard 8. elokuuta 1786.

Lähde: Wikipedia

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. Näytä lisää