Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuusulan tulittajiksi epäillyille raskaat syytteet

Tuusulassa poliisin tulittamisesta epäillyt miehet saavat raskaan pinon syytteitä. Toiselle lankeaa neljä syytettä murhan yrityksestä, toiselle kaksi.

Lisäksi miehet saavat syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Miehet linnoittautuivat Tuusulan Ketunkorvessa sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön vappuaattona, kun poliisi meni ottamaan heitä kiinni pahoinpitelyistä epäiltyinä. Tilanteesta kehkeytyi tuntien piiritys, jonka aikana miesten epäillään ampuneen useita laukauksia kohti poliiseja.

Toinen miehistä loukkaantui tilanteessa kaulaansa. Vamma ei tullut luodista, vaan sen aiheutti luodin irrottama puunpalanen.

Myös poliisi ampui piirityksen aikana. Tutkinnanjohtaja, syyttäjä Heli Haapalehto sanoo, ettei poliisin toiminnasta ole löytynyt moitteen sijaa eikä heitä näin epäillä rikoksesta.

Käsittely Vantaan
vankilassa

Epäillyt ovat vaienneet kuulusteluissa. Jutun syyttäjä Jari Auvinen päätti syyttää miehiä murhayrityksistä, koska hän katsoo heidän yrittäneen tahallaan surmata viranomaisia heidän hoitaessaan työtään.

- Laukaukset on ammuttu poliiseja kohti, Auvinen sanoo.

Hänen mukaansa epäillyt eivät edes yrittäneet ampua poliisien yli, vaan tarkoituksena oli osua.

Vappuaaton uhkaava tilanne laukesi vasta myöhään illalla, kun toinenkin miehistä antautui viimein. Sitä ennen heidän epäillään ehtineen ampua parikymmentä laukausta, joista osa räiskittiin kiinteistössä sisällä. Poliisin mukaan epäillyt uhkailivat räjähteillä, joista ei löytynyt kuitenkaan mitään näyttöä.

Miehet kuuluvat tai ainakin ovat kuuluneet rikollisina pidettyihin liigoihin. Heillä on taustallaan muun muassa väkivalta- ja huumerikoksia.

Kahakkaa käsitellään Vantaan vankilassa pikapuolin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  6. 6

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  7. 7

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  8. 8

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  9. 9

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  10. 10

    Sotaveteraani Tauno, 100, antoi koskettavan haastattelun tv:ssä – katsojat ihastuivat täysin: ”Skarppi mies”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  6. Näytä lisää