Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Menikö sijoittajalta lomarauha?

Kuukauden ajan kaikkialla maailmassa alas syöksyneet pörssikurssit aiheuttavat piensijoittajissa levottomuutta.

Helsingin pörssi on ollut viime päivinä vaihteeksi myötätuulessa, mutta markkinoiden liikkeitä on vaikea ennustaa. Asiantuntijat varoittelevat hätiköimästä.

- Nyt kaikelle epävarmuudelle on yksi yhteinen tekijä: Yhdysvaltain keskuspankin liikkeet. Uhkana on, että pankki tappaa talouskasvun koronnostolla pelätessään inflaation karkaavan käsistä, luonnehtii Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen.

Hän pitää inflaatiopelkoa turhana.

- Kursseista on pistetty ilmat pihalle. Nehän ovat laskeneet myös siksi, että on nähty turhia mörköjä.

Hän ymmärtää, että piensijoittajat ovat huolissaan myyneet osakkeitaan. Järkevänä hän ei sitä kuitenkaan pidä, vaan perää pitkäjännitteisyyttä.

- Menestyneet sijoittajat harjoittelevat myös vastatuulessa, silloinhan se kunto nousee. Nykytiedon valossa on pahinta, että hötkyilee itsensä ulos markkinoilta, varsinkin jos on sijoittanut vain osan varallisuudestaan.

Puttosen mukaan suursijoittajat eivät ole myyneet, vaan odottelevat sopivaa hetkeä ostaa lisää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  3. 3

    ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

  4. 4

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  5. 5

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  6. 6

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  7. 7

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  8. 8

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  3. 3

    ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

  4. 4

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  5. 5

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  6. Näytä lisää