Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Iäkäs nainen sairaalavaatteissa pakkasessa

Sairaalasta poistunut iäkäs nainen ehti harhailla yövaatteissa ja sukkasillaan pakkasessa ainakin kilometrin ennen kuin hänet palautettiin takaisin sairaalaan. Tapaus sattui viime lauantaina Porissa.

Nainen poistui luvatta sairaalan vuodeosastolta lauantaina aamupäivällä. Porin kaupunginsairaalan johtava lääkäri Matti Kukola arvioi, että nainen ehti olla pakkasessa noin puoli tuntia. Kukolan mukaan naisen poistuminen huomattiin sairaalassa nopeasti.

- Välitöntä näköhavaintoa hänen poistumisestaan ei kuitenkaan ollut eikä häntä näin ollen osattu lähteä etsimään heti oikeasta suunnasta, Kukola kertoo.

Sairaanhoitajan koulutuksen saanut nainen huomasi yövaatteissa kulkeneen naisen Vähänrauman kaupunginosassa. Hän hälytti poliisin. Muistihäiriöistä kärsivät nainen ei osannut kertoa, mistä hän oli lähtenyt tai minne hän oli menossa. Kaupunginsairaalan sukat paljastivat lopulta lähtöpaikan ja nainen kuljetettiin takaisin sairaalaan.

- Hänelle ei aiheutunut seikkailusta mitään fyysisiä vammoja, johtava lääkäri Kukola kertoo.

Kukolan mukaan nainen oli hoidettavana sairaalan akuuttiosastolla. Osastolta käytävään johtava oli lukossa, mutta osastolta pääsee suoraan hisseihin, joita ei lukita.

- Osastolla on hyväkuntoisia potilaita ja siellä käy myös paljon vieraita. Siksi emme voi rajoittaa liikkumista kovinkaan paljon. Esimerkiksi hissejä ei voi lukita, Kukola sanoo.

Kukolan mukaan tapahtuman jälkeen sairaalassa on pohdittu keinoja, joilla vastaavat tapaukset voitaisiin tulevaisuudessa estää. Mitään päätöksiä tulevista järjestelyistä ei Kukolan mukaan ole kuitenkaan vielä tehty.

Luvatta sairaalasta poistunut nainen on päässyt jo pois sairaalasta ja on nyt kotihoidossa.

Markku Uotila

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  3. 3

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  7. 7

    Kommentti: Sami Jauhojärven pelisilmä ei pettänyt taaskaan: anteeksiannon löylyt hieno ajatus kovan onnen hiihtäjille

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  10. 10

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  6. 6

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  10. 10

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  3. 3

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää