Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sampo lopetti salakuuntelun

Aamun Turun Sanomat kertoi Sammon nauhoittavan pankkitiskillä käytäviä keskusteluja asiakkaan siitä tietämättä. Uutisen aikaansaama runsas asiakaspalaute johti heti aamulla siihen, ettei taltiointeja enää tehdä ilman asiakkaan suostumusta.

Sammon viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan nauhoituksella pyrittiin asiakaspalvelun kehittämiseen.

- Käytäntöä harjoitettiin Espoossa ja Helsingissä, ei missään muualla, Vuola kertoo.

- Tämä alkoi toimipisteestä riippuen muutamia viikkoja tai kuukausia sitten. Myös tietosuojavaltuutetun kanta vaikutti merkittävästi päätökseemme lopettaa kokeilu.

Yhtä nauhoitusta kuunteli vain kaksi henkilöä.

- Keskustelua eivät jälkikäteen kuunnelleet muut kuin kyseinen virkailija ja kouluttaja, Vuola painottaa.

- Palautteen jälkeen nauhat tuhottiin.

Helsingin Kaivokadun konttori oli yksi toimipisteistä, joissa keskusteluja nauhoitettiin, tosin vain muutaman kerran. Konttorinjohtaja Anne Pakomäki on hieman harmissaan, että kokeilu loppui lyhyeen.

- Kokemuksemme olivat hyviä. Asiakkaan parhaaksi nauhoituksia tehtiin, Pakomäki sanoo.

- Oleellista oli, että selvitimme metodilla virkailijan toimintaa. Häntä tässä varsinaisesti kuunneltiin.

Miksi asiakkaalle ei sitten kerrottu avoimesti, että keskustelu menee nauhalle?

- Se olisi todennäköisesti muuttanut hänen käyttäytymistään. Tilanne ei olisi ollut aito, viestintäjohtaja Vuola toteaa.

Kaivokadun konttorissa sijoitusneuvojana työskentelevä Remi Nyberg nauhoitti muutaman asiakaskeskustelun. Kuvio oli yksinkertainen: kun asiakas istahti tuolille, Nyberg laittoi tiskin takana piilossa olleen nauhurin päälle.

- Ihan tavallinen sanelukone tämä on, Nyberg esittelee.

- Minä koin vuoropuhelun taltioinnin hyvin hyödyllisenä oman työni kannalta.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion kanta Sammon toimintaan on jyrkkä. Aarnio on erittäin tyytyväinen, että asia nousi julkisuuteen.

- Siellä on vauhtisokeus iskenyt.

- On saatu idea, eikä ole mietitty seurauksia. Tällainen toiminta rikkoo niin montaa lakia, ettei Sammolle jäänyt vaihtoehtoja. Onneksi he päättivät lopettaa tämän alkuunsa, Aarnio sanailee.

Tomi Auremaa

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää