Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onneksi olkoon, uusi hallitus!

Suomi sai torstaina uuden, neljän puolueen hallituksen. Vaikka suurin osa ministereistä vaihtui, vaihtoon liittyvät muodollisuudet pysyivät entisinä.

Aamupäivällä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ensimmäinen hallitus oli viimeistä kertaa koolla presidentin esittelyssä.

Presidentti myönsi avoimella kirjeellä eron valtioneuvoston jäsenille ja nimitti samalla uudet ministerit. Luonnollisesti hän myös kiitti väistynyttä hallitusta.

Samaan aikaan muutaman metrin päässä uudet ministerit odottivat jo innokkaina pääsyä valtioneuvoston istuntosaliin. Ennen valtioneuvoston järjestäytymisistuntoa uuden hallituksen pääministeri Vanhanen opasti tulokkaita siitä, mitä tuleman piti. Suuri osa uusista ministereistä oli varmasti ensimmäistä kertaa istuntosalissa.

Yksi näkyvin uuden hallituksen muodollisuuksista on aina virka- ja tuomarinvalan vannominen. Ilman valan vannomista tai vakuutuksen antamista ministerit eivät ole toimivaltaisia. Näin ollen heille ei voi luovuttaa mitään valtakunnansalaisuuksiakaan.

Tällä kertaa yhdeksän uutta ministeriä vannoi valan. Ennen ministereinä olleet ovat sen jo aikoinaan tehneet. Lisäksi osa ministereistä oli vannonut vastaavan valan aiempien tehtäviensä yhteydessä.

Uusi kännykkä
kouraan

Uusi hallitus sopi ensimmäisessä valtioneuvoston yleisistunnossa hallituskauteen sisältyvistä alkumuodollisuuksista.

Näihin kuuluivat ministerien työnjaot ja sijaisuudet sekä lakisääteisten ministerivaliokuntien kokoonpanot. Ensi viikolla uudet ministerit saavat opastusta valtioneuvoston istuntojen muodollisuuksiin ja käytäntöihin.

Istunnon jälkeen kutakin uutta ministeriä odotti eteisaulan pöydällä upouusi kännykkä. Kevein askelin uudet ministerit suuntasivat tervehdyskäynnille korttelin päähän tasavallan presidentin luokse.

Vanhan hallituksen ministerit ehtivät juuri pois uuden hallituksen tieltä. Virallisten puheiden jälkeen presidentinlinnan peilisali täyttyi iloisesta rupattelusta.

Näiden kaikkien muodollisuuksien ja juhlallisuuksien jälkeen vuorossa oli uuden hallituksen perinteinen ensimmäinen tiedotustilaisuus. Suuria uutisia ei tuossa tilaisuudessa enää kuultu.

Mikään hallituksenvaihdos ei ole myöskään mitään ilman perhekuvaa. Ministerit asettuivat pääministeri Vanhasen johdolla kuvattaviksi Säätytalon sisäportaille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  4. 4

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. 6

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  7. 7

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  8. 8

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  6. 6

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  7. 7

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  4. 4

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. Näytä lisää