Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kylpylähotelli Eden hakee jättikorvauksia Nokialta

Nokialla sijaitseva kylpylähotelli Eden aikoo Taloussanomien mukaan hakea jättikorvauksia Nokian kaupunkilta. Nokian jättimäisiksi paisuneet vesiongelmat panivat myös Edenin toiminnan kuralle.

Taloussanomien mukaan aikoo hakea Nokialta korvaussummaa, joka on kuusinumeroinen.

- Lopullista summaa on vaikea arvoida, sillä tilanne elää. Jonkunlainen arpi tästä jää Nokian ja kylpylän imagoonkin, mutta toivottavasti ei pitkäksi aikaa, toteaa Edenin toimitusjohtaja Titta-Liina Gustafsson Taloussanomille.

Edenin rahalliset tappiot nousevat vesiongelmien vuoksi suuriksi. Asiakkaat tekivät massoittain peruutuksia. Tällä hetkellä Edenin toiminta on palautunut normaaliksi, mutta asiakkaita ei ole näkynyt kylpylässä odotetulla tavalla.

- Peruutuksia on tullut paljon, mutta pahin peruutusaalto on jo ohi. Kyselyjä tilanteestamme tulee edelleen runsaasti, ja ihmiset ovat varmistaneet tilannetta joulun varauksiensa osalta, kertoo toimitusjohtaja Gustafsson Taloussanomille.

Joulu on Edenin kaltaiselle koko perheen kylpylälle huippuaikaa, ja nyt sesonki on kärsimässä vesiongelmien tuomien imagollisten ongelmien vuoksi.

Kylpylähotelli on yrittänyt jatkuvasti ilmoittaa, että se on ollut koko vesikohun ajan puhtaan veden alueella.

Edenin lisäksi monet toisetkin nokialaisyritykset aikovat hakea korvauksia kaupungilta.

Esimerkiksi Nokian Panimon työntekijöille on annettu lomautusvaroitus. Panimon tuotanto on ollut poikki jo puolitoista viikkoa. Toiminta käynnistyy MTV3:n uutisten mukaan todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella.

Yritysten lisäksi myös monet yksityishenkilöt aikovat hakea korvauksia Nokialta.

Nokian kaupungilla on vakuutus, joka kattaa vahingot miljoonaan euroon saakka.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  3. 3

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  3. 3

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. Näytä lisää