Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syysmyrsky koetteli Suomea

Suomen yli pyyhkinyt syysmyrsky kaatoi kymmeniä puita ja repi kattopeltejä. Sähköt olivat lauantain vastaisena yönä poikki noin 20 000 kotitaloudelta. Lumen liukastuttamilla teillä tapahtui kaksi vakavaa onnettomuutta.

Posiolla Lapissa suistui nuoria kuljettanut linja-auto aamuhämärissä tieltä ja osa matkustajista loukkaantui lievästi. Etelä-Pohjanmaalla puolestaan Porvoosta lähtenyt linja-auto ajoi puolen päivän aikaan Töysässä ojaan. 17 henkilöä loukkaantui, heistä kolme vakavasti.

Kova myrskytuuli painoi lauantaina ennen puolta päivää Tallinnassa kiinnittymässä olleen Eckerö-linjan matkustajalaiva Nordlandian päin laituria, ja laiva sai kylkeensä vesirajan yläpuolelle reiän. Laiva jäi Tallinnaan.

Sen kahdestatuhannesta matkustajasta kukaan ei loukkaantunut, mutta kotimatka siirtyi sunnuntaille, ja matkustajille järjestettiin majoitus.

Myrsky jätti nopeat Viron liikenteen alukset satamiin. Suuremmista Tallinnan ja Helsingin väliä ajavista laivoista Viking Rosella ei lähtenyt aamulla Tallinnasta ja peruutti vielä keskipäivän vuoronsa.

Sähkövikoja korjattiin
koko päivä

Eniten sähkökatkoista kärsivät Lounais- ja Etelä-Suomen rannikkoalueet niin saaristossa kuin mantereella. Sähkönjakelussa oli häiriöitä myös Etelä-Pohjanmaalla.

- Pääosin viat saatiin korjattua muutamassa tunnissa, mutta Turunmaan saaristossa kova tuuli vaikeutti vikojen korjausta, kun veneillä liikkuvat partiot eivät päässeet jokaiseen kohteeseen, kerrottiin Fortumin käyttökeskuksesta.

Vattenfall puolestaan arvioi, että viimeiset Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla aamupäivällä ilmoitetut viat saataisiin korjattua iltaan mennessä. Päivän mittaan tuli kuitenkin ilmoituksia uusista sähkökatkoksista.

Matalapaineen keskus siirtyi jo varhain aamulla Venäjälle. Vielä aamupäivällä Suomenlahdella tuuli maksimissaan jopa 26 metriä sekunnissa. Myrskylukemia mitattiin myös Saaristomerellä, Ahvenanmerellä ja Pohjanlahdella. Iltaa kohti myrskytuulet olivat heikkenemässä, mutta tuulet olivat edelleen kovia.

Hätäkeskukset
kiireisiä

Syysmyrsky on työllistänyt yön ja varhaisaamun aikana myös hätäkeskuksia eri puolilla maata. Vakavilta onnettomuuksilta on kuitenkin vältytty. Länsi-Uudenmaan hätäkeskus sai yön tunteina yli 40 hälytystä teille ja sähkölinjoille kaatuneista puista.

Myös automaattisia palohälytyksiä ja laitevikoja on ollut runsaasti. Pohjanmaalla sattui puiden kaatumisten lisäksi yöllä useita kolareita ja ulosajoja, mutta vahingot jäivät pieniksi.

Myös merialueilla on säästytty suurilta vahingoilta, vaikka tuulen nopeus on ylittänyt myrskylukemat useissa mittauspisteissä.

Myrskytuulet
vaimenevat merialueilla

Syysmyrsky alkaa jo hellittää Suomen merialueilla. Tuulet ovat alkaneet heiketä läntisillä merialueilla, mutta idempänä mitattiin vielä iltapäivällä myrskylukemia.

- Suomenlahden itäosa on vielä se alue, jossa tuuli puhaltaa myrskylukemissa. Ja kyllä Suomenlahden länsiosakin on vielä aika lähellä niitä lukemia, kertoo päivystävä meteorologi Juha Tuomala Ilmatieteen laitokselta.

- Muuten tuuli on kyllä heikentynyt noista öisistä lukemista.

Voimakkaita tuulia on päivän mittaan mitattu myös maa-alueilla. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla tuulennopeus pyörii noin 11 metrissä sekunnissa.

- Tuulet ovat kovimmillaan etelärannikon kieppeillä. Ne saattavat vielä pikkuisen voimistua tuolla maan itäosassa.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että yöllä keskituulet olivat merialueilla ylimmillään 23-27 metriä sekunnissa ja maalla 10-15 metriä sekunnissa.

Myrskytuulen tuonut matalapaineen keskus siirtyi jo yön aikana Pohjois-Karjalan kautta Venäjälle. Matalapaine toi tullessaan Suomeen myös kylmän ilman. Ilmatieteen laitos ennustaakin pakkasta koko maahan alkavalla viikolla.

Laivaliikenne selvinnyt
lähes ongelmitta

Eckerö Linen matkustaja-alus Nordlandia törmäsi lauantaina aamupäivällä laituriin Tallinnan satamassa. Kova aallokko löi aluksen vasten laituria juuri kun se oli kiinnittymässä rantaan. Törmäys ei ollut kova, ja se jäi monilta matkustajilta kokonaan huomaamatta.

Suomenlahden laivaliikenne on muuten sujunut yöllä ja aamulla suhteellisen rauhallisesti syysmyrskystä huolimatta. Helsingin ja Tallinnan välinen pika-alusliikenne on tältä päivältä peruttu ja kova tuuli on aiheuttanut joitakin muutoksia myös isojen autolauttojen liikenteeseen.

Viking Line on perunut tältä päivältä autolautta Rosellan liikenteen Helsingin ja Tallinnan välillä. Lisäksi Viking Cinderellan lähtö Maarianhaminasta Tukholmaan on peruutettu sääolosuhteiden vuoksi.Silja Linelta kerrotaan, että sen Silja Europa ajaa päivällä poikkeuksellisesti Tukholmasta Turkuun Långnäsin kautta.

Tallinkin pikaliikennettä korvaa tänään hitaampi Victoria-alus, joka lähti Tallinnasta aamulla Helsinkiin ja palaa iltapäivällä Tallinnaan.

Suomenlahden meriliikennekeskuksesta kerrotaan, että laivaliikenteessä ei yöllä tapahtunut varsinaisesti mitään normaalista poikkeavaa. Esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välillä liikennöivät isot alukset ovat pysyneet aikataulussaan.

Tuuli on kuitenkin aiheuttanut ongelmia pienille rahtilaivoille, joista osa on jäänyt ankkuriin Suomen rannikolle ja osa pitää tuulta Suomenlahden länsiosassa.

- Ei pienillä rahtilaivoilla muuta ongelmaa ole kuin että ne eivät tahdo päästä vastatuulessa eteenpäin, kuvailee vuoroesimies Tomi Lahtinen Suomenlahden meriliikennekeskuksesta.

Lento- ja junaliikenne on sujunut normaalisti myrskytuulista huolimatta. VR:n liikenteenohjauksesta kerrotaan, ettei myrsky ole toistaiseksi aiheuttanut junaliikenteelle ongelmia.

Myös lentoliikenne Helsinki-Vantaan lentokentällä on sujunut lähes normaalisti, eivätkä tuuli tai huono sää ole juuri viivästyttäneet aamun lentoja. Eilen illalla kaksi Finnairin konetta joutui palaamaan Oulusta takaisin Helsinkiin huonon sään vuoksi.

Sade riepotteli
Katso tuore säätiedotus
Katso kuvat!

(STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää