Kuisma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Käräjäoikeuden entinen laamanni saa syytteen virkarikoksesta

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt nostettavaksi syytteen Jyväskylän käräjäoikeuden toimistosihteeriä ja entistä laamannia vastaan.

Toimistosihteeriä epäillään väärien diaarimerkintöjen tekemisestä. Hänen epäillään merkinneen 11 rikosasiaa käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään ratkaistuiksi, vaikka ne tosiasiassa olivat ratkaisematta. Esitutkinnan mukaan toimistosihteerin tehtävänä oli huolehtia, että asiat jaetaan tuomioistuinharjoitteluaan suorittavien notaarien käsiteltäviksi.

Toimistosihteerin menettely johti kyseisten asioiden käsittelyn viivästymiseen, ja vanhimpien asioiden käsittely kesti yli viisi ja puoli vuotta.

Toimistosihteerin antaman selvityksen mukaan hänen tarkoituksenaan oli salata asioiden käsittelyyn liittyvät laiminlyöntinsä ja välttyä antamasta asioista selvityksiä hovioikeudelle.

Oikeuskansleri Jonkan mukaan on todennäköisiä syitä epäillä toimistosihteeriä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Jonkan mukaan on todennäköisiä syitä epäillä käräjäoikeuden päällikköä, entistä laamannia tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeusasetuksen mukaan laamannin tulee valvoa, että lainkäyttöasiat käsitellään käräjäoikeudessa huolellisesti ja nopeasti.

Jonkan mukaan laamannin olisi tullut valvoa, että asiat jaetaan lainkäyttöhenkilökuntaan kuuluvien ratkaisijoiden käsiteltäviksi. Laamanni ei ollut kyseisten asioiden osalta tarkistanut, että niillä on ratkaisija, vaikka niiden pitkät käsittelyajat olivat tulleet hänen tietoonsa. Laamanni oli myös toimittanut asioiden käsittelystä selvityksiä hovioikeudelle.

Tapaus paljastui tehdyn tarkastuksen yhteydessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

  2. 2

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  3. 3

    Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

  4. 4

    Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

  5. 5

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  6. 6

    Fanit pyörtyilivät Bieberin konsertissa – kannettiin velttoina toipumaan: ”Täysin normaalia Justin Bieberin keikoilla!”

  7. 7

    Autistinen Christopher jäi ilman ystäviä – isän pysäyttävä Facebook-päivitys leviää vauhdilla: ”Viisi kirjainta ei ole koskaan viiltänyt noin syvältä”

  8. 8

    Pohjois-Koreassa järjestettiin ”ainutlaatuinen ja uraauurtava” lentonäytös – pääosassa ikääntyvä neuvostokalusto

  9. 9

    Justin Bieberin esiintyminen Hartwall Arenalla hämmentää: Pomppi trampoliinilla – laulu jatkui täydellisenä koko ajan

  10. 10

    Pariskunta jäi kiinni ovelasta lastenvaunukikasta Lahdessa, vaunujen sisältö selvisi: Lasta siellä ei tosiaan siis ollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

  5. 5

    Maailma oli vain minuuttien päässä ydintuhosta – neuvostoupseeri Petrovin päätös esti ohjussodan

  6. 6

    Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

  7. 7

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  8. 8

    Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

  9. 9

    Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

  10. 10

    Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  5. 5

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  6. 6

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  7. 7

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  8. 8

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  9. 9

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  10. 10

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

  2. 2

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  3. 3

    Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

  4. 4

    Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

  5. 5

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  6. Näytä lisää