Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paavo Väyrynen haluaa taas valtaan

Keskustan "vanha isäntä", europarlamentaarikko Paavo Väyrynen haluaa takaisin keskustan johtoon ja valtaan.

- Minulla ei ole valinnanvaraa: jos haluan palata kotimaan politiikkaan, minun täytyy pyrkiä puheenjohtajaksi ja voittaa vaali, Väyrynen ynnää.

Yhden oven 55-vuotias Väyrynen pani eilen kiinni: jos hän ei tule valituksi puheenjohtajaksi, hän ei palaa eduskuntaan ainakaan ennen eduskuntavaaleja.

Mitään lopullista hän ei sanonut siitä, lähteekö hän eduskuntavaaleihin ilman puheenjohtajan nuijaa.

- Minun luonteellani on vaikeaa olla riviparlamentaarikkona. Jos näen, että asiat menevät pieleen, minun on pakko pyrkiä vaikuttamaan ja siitä tulee hankaluuksia, hän tietää.

Eilisessä viiden ehdokkaan vajaan kahden tunnin paneelissa Mikkelin maakuntakirjastossa Väyrynen irrotti parhaat naurut runsaan 150 hengen yleisöstä. Hän huomautti esittelypuheessaan olevansa viisi vuotta nuorempi kuin Sdp:n Paavo Lipponen ja hieman nuorempi myös Erkki Tuomiojaa ja sai jo siitä aplodit.

Neljä muuta puheenjohtajaehdokasta eivät olleet yllättyneitä Paavo Väyrysen astuttua mukaan taistoon.

- Näiden tilaisuuksien aikana on yksi tuoli ollut tyhjänä odottamassa - ei se ollut täydellinen yllätys lainkaan. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan, ja minä toivotan Paavo Väyrysen mukaan jaloon kilpaan, Anneli Jäätteenmäki sanoi.

Osallistu nettikyselyyn aiheesta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Aamulehti: Poliisi etsii naamiomiestä – ryösti K-Marketin puukolla uhaten Tampereella

  6. 6

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  7. 7

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

  10. 10

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Aamulehti: Poliisi etsii naamiomiestä – ryösti K-Marketin puukolla uhaten Tampereella

  6. Näytä lisää