Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maanantai oli kesän lämpimin päivä

Kesän lämpöennätys on nyt puolta vaille 30 astetta. Parikkalassa Kaakkois-Suomessa mitattiin maanantaina 29,5 astetta, mikä ohitti edellisen ennätyksen kahdella kymmenyksellä.

Kaakkois-Suomen mökkiseudut olivat muutenkin Suomen lämpimintä aluetta. Samalla suunnalla sijaitseva Taipalsaari sivusi edellistä ennätystä 29,3 astetta. Puumalassa oli asteita kymmenyksen vähemmän.

Etelä- ja Keski-Suomessa oli muuallakin paikoin noin 28 asteen helle.

Länsi-Suomessa sen sijaan hytistiin. Turun, Porin ja Vaasan lämpötilat jäivät 23-24 asteen tietämille. Sekin on suomalaiseksi elokuuksi varsin hyvin.

Keskimäärin tähän aikaan vuodesta lämpötila on noin 20 astetta. Nyt on siis 8-9 astetta lämpimämpää, kertoo päivystävä meteorologi Jouko Korhonen Ilmatieteen laitokselta.

- Jos on vähänkin parempi kesä, korkein lämpötila on 30 asteen tienoilla, Korhonen kertoo.

Ei kuitenkaan aina.

- Esimerkiksi 1987 oli umpisurkea kesä. Joinain päivinä päästiin helteen puolelle jossain päin Suomea. Toisaalta vuoden 1988 kesä oli aivan loistava. Silloin oli yli 20 hellepäivää, eilen kesälomalta palannut Korhonen muistelee.

Tänä kesänä helteitä tuskin tulee yhtä paljon.

- Ihan hyvin niitä silti on tänäkin vuonna, Korhonen toteaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  4. 4

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  7. 7

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  10. 10

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  7. 7

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  8. 8

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  9. 9

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  4. 4

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. Näytä lisää