Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pispalan surma: Pojat soittivat äidille apua

Vanhempien riitely äityi illan tummuessa niin pahaksi, että lapset katsoivat parhaaksi kutsua virkavallan apuun. Ilmoituksen teki yrittäjäperheen ulkopaikkakunnalla asuva poika, jolle vanhempiensa kanssa asuva veli oli ensin soittanut. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi vahvisti asian IS:lle eilen.

Poliisi sai hälytyksen noin kello 20.40. Ilmoituksessa ei mainittu, että riidassa olisi mukana aseita.

Asioiden todellinen laita selvisi kuitenkin pian.

Paikalle tultuaan poliisipartio huomasi ikkunassa miehen, jolla oli ase kädessään. Ikkunassa näkyi myös vaimo. Poliisi ei kerro, osoittiko mies siinä vaiheessa vaimoaan aseella.

Tämän jälkeen poliisi sai puhelimitse yhteyden mieheen. Rauhoitteluyritykset eivät tuottaneet tulosta.

- Kotiin tunkeutuminen olisi saattanut aiheuttaa vakavampia seurauksia. Tilanne pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan neuvottelemalla, Kallioniemi perustelee poliisin toimintaa.

Ampuja sanoo
katuvansa

Mies ampui kuolettavan laukauksen kohti vaimoaan kello 21.26. Uhri menehtyi lähes välittömästi.

Perheessä on kolme lasta, jotka ovat kaikki täysi-ikäisiä poikia. Heistä nuorin, noin 20-vuotias, asui kotonaan. Hän auttoi piirityksen aikana poliisia heittämällä talon avaimen parvekkeelta, joka sijaitsee pääoven yläpuolella.

Poika ei ollut surmahetkellä talossa. Hän poistui kolmikerroksisesta talosta alaoven kautta. Isä ei ollut uhannut häntä missään vaiheessa.

Piiritystilanne raukesi, kun mies tuli ulos kädet ylhäällä. Hän antautui rauhallisesti.

56-vuotiaan vaimonsa surmasta epäilty 59-vuotias mies on kuulusteluissa ilmaissut katuvansa veritekoa.

- Voidaan sanoa, että hän on hyvin katuvainen. Tapahtuma on ollut lähipiirille tragedia, mutta kyllä se on ollut kova paikka epäillyllekin, kun hän on tekonsa tajunnut, kertoo rikoskomisario Kallioniemi.

Tampereen Pispalassa sunnuntai-iltana tapahtuneen veriteon vaikutin liittyy pariskunnan väliseen riitaan. Sen sisältöä poliisi ei kommentoi.

Poliisi on jo ehtinyt kuulla perheen poikia. Epäilty itse on ollut kuulusteluissa yhteistyöhaluinen. Hän oli tekohetkellä humalassa.

Tekoa tutkitaan tappona. Poliisi esittänee vangitsemisvaatimuksen Tampereen käräjäoikeudelle tänään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  6. 6

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  7. 7

    Puolalaisliiga rysäytti varastetun Mazdan korukaupan ovesta sisään – saaliin arvo lähes 900 000 euroa

  8. 8

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  9. 9

    Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

  10. 10

    Brittilehti ylistää Saara Aallon olevan X Factor -kiertueen tähti – povaa uran lähtevän lentoon: ”Saara varasti show’n!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  6. Näytä lisää