Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

EuroMayday-syytetyt keskisormi pystyssä oikeudessa - katso kuva

Yli kolmen vuoden takaiseen EuroMayday-mielenosoitukseen liittyvistä vahingonteoista syytetyt pitävät tekojaan vanhentuneina.

Pätkätöitä ja globalisaatiota vastustaneen mielenosoituksen yhteydessä töhrittiin ja rikottiin muun muassa liikehuoneistojen ikkunoita Helsingin keskustassa.

Kulkueeseen osallistui järjestäjien arvion mukaan 1 500 henkilöä.

Syyttäjä Ari Silvennoinen vaatii 11 miehelle ja yhdelle naiselle rangaistusta törkeästä vahingonteosta. Hänen mielestään syytetyt nuoret aikuiset toimivat yhdessä ja yksissä tuumin.

Syyttäjän mukaan tekoa on pidettävä törkeänä, koska asianomistajille aiheutui kymmenien tuhansien eurojen vahingot. Hän vaatii neljälle epäillyistä ehdotonta vankeutta ja muille ehdollista tai sakkoja.

Suurin osa syytetyistä myönsi oikeudessa joitakin töhryjä ja naarmutusta, mutta kaikki kiistivät syytteen törkeästä vahingonteosta.

He katsovat, että ovat vastuussa vain omista teoistaan, jotka täyttävät korkeintaan perusmuotoisen vahingonteon kriteerit, jolloin teot olisivat vanhentuneita.

Jotkut kielsivät töhrineensä tai rikkoneensa mitään. Yksi sanoi, ettei ollut mukana koko EuroMayday-kulkueessa.

Kuka vastaa ja
kenen töhryistä?

Kaikki kiistivät syyttäjän väitteen yksituumaisuudesta. Osa kertoi, että tapasi kanssasyytettyjä ensimmäistä kertaa vasta oikeudenkäynnissä. Jotkut sanoivat, että olivat lähinnä ajautuneet mukaan kulkueeseen.

Erään syytetyn avustajan, asianajaja Kari Hämeen-Anttilan mukaan on ongelmallista, jos mielenosoituksesta poimitaan satunnainen joukko ihmisiä ja katsotaan, että he ovat vastuussa koko kulkueen tekemisistä.

- Se on juuri se keskeinen kysymys. Voidaanko kaikki vahingot laskea yhteen ja panna ikään kuin jokaisen niskaan, sanoi Hämeen-Anttila oikeussalin ulkopuolella.

EuroMaydayn jälkipyykin pesu alkoi tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa, ja sille on varattu kolme päivää. Oikeudessa käydään läpi muun muassa kuvia töhryistä ja kulkueesta.

Todistajaksi on kutsuttu vartijoita, jotka tarkkailivat EuroMaydayn kulkua.

Oikeustalon edessä oli aamupäivällä pienimuotoinen mielenosoitus syytettyjen tueksi.

Paikalla oli enemmän median edustajia kuin mielenosoittajia. Vapaa Helsinki -verkoston tiedottaja Aleksi Lilleberg sanoi, että arkinen aamupäivä oli mielenosoituksen kannalta huono ajankohta.

Hänen mukaansa tavoite kuitenkin saavutettiin, kun media saatiin paikalle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  2. 2

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan paljastui komea mies”

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  4. 4

    Hukuttaja-äiti vangittiin Raahessa poikansa murhasta

  5. 5

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. 6

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  7. 7

    Mikko Kuustonen avautuu alkoholismistaan – ongelma muodostui salakavalasti: ”Se johti yksinäiseen tissutteluun”

  8. 8

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  9. 9

    Näin he ottivat mittaa toisistaan: 13 parasta kuittia Clintonin ja Trumpin väittelystä

  10. 10

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  2. 2

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  3. 3

    Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

  4. 4

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  5. 5

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  6. 6

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  7. 7

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  8. 8

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  9. 9

    Ihotautilääkärit – tämä puhdistusväline voi olla haitallinen

  10. 10

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  2. 2

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan paljastui komea mies”

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  4. 4

    Hukuttaja-äiti vangittiin Raahessa poikansa murhasta

  5. 5

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. Näytä lisää