Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Farmariauto ja bussi kolaroivat Tampereella

Bussi ja farmari-Corolla kolaroivat Itsenäisyydenkadun ja Kalevan puistotien risteyksessä Tampereella. Risteys on Tampereen vilkkaimpia. Kolari sekoitti liikenteen pahoin.

Molemmat autot tulivat keskustan suunnasta. Corolla kääntyi sulkuviivan kohdalla bussin eteen. Sitten kuului kova tööttäys ja sen jälkeen rytinää.

- Corollan kuljettaja ei nähnyt bussia tai sitten hän ei katsonut peilehin, kertoo ensimmäisten joukossa kolaripaikalle tullut.

Corolla sinkoutui törmäyksen voimasta päin liikennevalopylvästä, katkaisi tolpan ja pysähtyi seuraavaan. Risteyksen liikennevalot ovat pois käytöstä viikonlopun ajan.

Bussissa oli kuljettajan lisäksi noin 30 matkustajaa. Heille ei käynyt kuinkaan. Corollan naiskuljettaja kävi ambulanssissa tarkastettavana, mutta käveli omin jaloin pois kolaripaikalta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  7. 7

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  8. 8

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  9. 9

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  10. 10

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. Näytä lisää