Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisiylijohtaja Paatero hämmentyi isoäitikantelusta

Poliisihallituksen päällikkö, poliisiylijohtaja Mikko Paatero on hämmentynyt uutisesta, jonka mukaan eduskunnan oikeusasiamies tutkii hänen ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin toimet egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyksen toimeenpanon viivästämisessä.

Helsingin Sanomien mukaan eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty seitsemän kantelua, joista yksi koskee Hallbergin ja kuusi poliisin toimia. Paaterosta on tehty yksi kantelu oikeuskanslerille.

- Eniten ihmettelen tässä vaiheessa, että saan lukea mediasta, mistä minua ja muita poliiseja epäillään, Paatero sanoi varhain keskiviikkoaamuna IS:lle.

Paatero sanoi, ettei poliisikunta ole noudattanut Hallbergin julkisuudessa olleen kirjoituksen sisältöä, vaan kaksi itsenäistä poliisilaitosta (Helsinki ja Vantaa) tekivät toimintaratkaisunsa itsenäisesti, kun olivat keskustelleet hänen kanssaan.

Paatero antaa ymmärtää, ettei kantelun selvittely johda hänen syrjään siirtymiseen tutkinnan ajaksi.

- Jos kysymys olisi vakavasti otettavasta rikosilmoituksesta, joutuisin tekemään johtopäätöksiä.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen tutkii asia myös Paateron osalta, vaikka Paaterosta on kanneltu oikeuskanslerille. Jääskeläisen on HS:n mukaan sopinut työnjaosta oikeuskansleri Jaakko Jonkan kanssa.

- Meille tehtiin ensimmäinen kantelu, joten me otamme asian hoitaaksemme, Jääskeläinen kertoo lehdelle.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ei keskiviikkoaamuna halunnut kommentoida itse kantelujen tutkintaa.

Hän sanoi kuitenkin IS:lle, että hän halusi tuoda alkuperäiseen keskusteluun oman moraalisen ratkaisumahdollisuuden tilanteessa, jossa lakia ollaan parhaillaan muuttamassa.

Valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovat arvostelleet Hallbergin toimia KHO:n lainvoimaisen tuomion jälkeen.

Heidän mielestään Hallbergin poliisille lähettämä kehotus käännytyksien viivästämisestä horjuttaa oikeusvaltion tärkeimpiin perusteisiin kuuluvaa vallan kolmijakoa. Arvostelijoiden mukaan Hallberg ylitti näin toimivaltansa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  2. 2

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  3. 3

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  4. 4

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  5. 5

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  6. 6

    Kerrostalo evakuoitiin rajun tulipalon takia Keravalla – osa asukkaista yöpyy tilapäismajoituksessa

  7. 7

    Järeästi aseistautuneet poliisit vartioivat kenttää – Kajaaniin lentäneitä ei informoitu uhkatilanteesta

  8. 8

    Saara Aalto puolustaa ”häpeälliseksi” haukuttua X Factor -esiintymistään: ”Revin kaiken suomalaisen sisun mun sisältä”

  9. 9

    Kaija Koo pitkälle keikkatauolle: ”Iso leikkaus edessä”

  10. 10

    Nyt puhuu kaikkien aikojen jättikuorman kuljettaja – Näin Pekka johdatti massiivisen karavaanin liikenneympyrän läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  3. 3

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  4. 4

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  5. 5

    Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. 6

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  8. 8

    Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  9. 9

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  10. 10

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  9. 9

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  10. 10

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  2. 2

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  3. 3

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  4. 4

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  5. 5

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  6. Näytä lisää