Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huumeiden alaisena hurjastellut yritti eksyttää poliisit

Hieman puolen yön jälkeen liikkuva poliisi yritti pysäyttää henkilöauton Hauhon linja-autoasemalla. Autoa ajanut 35-vuotias mies ei kuitenkaan halunnut pysähtyä, vaan porhalsi pakoon.

Pakomatkan aluksi kierreltiin Hauhon keskustassa rinkiä ja välillä poikettiin 12-tiellä, jossa nopeus nousi yli 150 kilometriin tunnissa. Auto yritti eksyttää perässä olleet poliisit tekemällä nopeita käännöksiä eri teille.

Aikansa Hauholla kierreltyään auto lähti kohti Aitoota, jossa auto ajeli lähes satasen tuntivauhtia 40 km/h rajoitusalueella. Honkalan pihassa kuljettaja yritti lähteä karkuun liikkuvasta autosta, jolloin auto ajautui ilman kuljettajaa ojaan. Kuljettaja napattiin kiinni. Kyydissä ollut aitoolainen mies otettiin myös kiinni.

Kuljettaja puhalsi nollat, mutta huumetesti osoitti amfetamiinia. Ajokorttikin oli Luopioisissa asuvalta mieheltä valmiiksi poliisin hallussa, sillä tämä oli viides kerta vuoden aikana, kun hänet tavattiin auton ratista.

Aikaisempien rötösten takia kuljettajana olleen miehen olisi pitänyt olla yöaikaan omassa sängyssään, sillä hänet oli määrätty matkustuskieltoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Kaisa Mäkäräiseltä upea nousu – taisteli palkintokorokkeelle!

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  7. 7

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  8. 8

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Kaisa Mäkäräiseltä upea nousu – taisteli palkintokorokkeelle!

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. Näytä lisää