Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kinkku on joulupöydän kunkku

Kinkku näyttää säilyttäneen asemansa joulupöydän kunkkuna. Finfood Lihatiedotuksen teettämästä selvityksestä ilmenee, että yli seitsemän kymmenestä kotitaloudesta aikoo tänäkin vuonna hankkia joulukinkun.

Kalkkunan ostaa kyselyn mukaan noin seitsemän prosenttia talouksista. Noin kahdeksaan prosenttiin kodeista hankitaan molemmat herkut.

Suuri osa suomalaisista näyttää haluavan kinkkunsa kotimaisena. Kinkun ostamista harkitsevista noin kuusi kymmenestä kertoi, että hankkii todennäköisesti tai varmasti ainakin yhden kotimaisen kinkun.

Viime vuonna Suomessa syötiin kinkkua noin 6,4 miljoonaa kiloa. Tuonnin osuus oli runsaat viisi prosenttia ja tärkein tuontimaa oli Tanska.

Kalkkunoita syötiin vajaat 0,7 miljoonaa kiloa, josta tuontilihaa oli 16 prosenttia. Eniten kalkkunaa tuotiin Brasiliasta.

Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto -yhtiö. Kyselyyn osallistui 1 320 yli 15-vuotiasta suomalaista. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  3. 3

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  4. 4

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  5. 5

    Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

  6. 6

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  7. 7

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  8. 8

    Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

  9. 9

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  10. 10

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  3. 3

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  4. 4

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  5. 5

    Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

  6. Näytä lisää