Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuka jätti katolle pommikassin?

Espoon Otaniemen Teekkarikylässä asuva Antti Lajunen ällistyi palatessaan eilen kotiinsa puoli kahden aikaan iltapäivällä, kun virkavalta seisoi hänen ovellaan.

- Poliisit sanoivat, että nyt pitää lähteä, koska talosta on löydetty räjähteitä. He koputtelivat oville ja käskivät ihmisten tulla ulos. Olin aivan ihmeissäni, Lajunen kertoo.

Kaunis kesäpäivä sai yllättävän käänteen Jämeräntaival 6:ssa, kun ilmastointikanavia puhdistanut mies löysi kerrostalon kattoluukusta epäilyttävän kassin. Mies ilmoitti löydöstä heti poliisille.

Talon lähistöllä asuva teekkariopiskelija Petri Paavola ikuisti kamerallaan poliisit urheilukassin ja muovipussin kimpussa.

- Poliisit ojentelivat muovipussia kaiteiden yli toisilleen hyvin varovasti. Alhaalla muovipussia ei enää näkynyt. Vihreä kassi sai lojua välillä nurmikolla ja se laitettiin auton peräkonttiin, mutta muovipussi laitettiin ilmeisesti peräkärryssä olevaan laatikkoon, Paavola kertoo.

Aineet varmistuivat
räjähteiksi

Aineet ovat varmistuneet poliisin tutkimuksissa räjähteiksi.

Rikoskomisario Jukka Koskisen mukaan räjähdysaineet olivat suomalaista alkuperää ja tarkoitettu siviilikäyttöön. Aineita oli kassissa noin neljä kiloa. Mukana olivat myös räjäyttämisen mahdollistavat tarvikkeet, muun muassa sytyttimet.

- Aineet oli pakattu niin, että mitään välitöntä räjähdysvaaraa ei ole ollut, Koskinen tähdentää.Hänen mukaansa räjähteet ovat ilmeisesti olleet asuntolan katolla kohtalaisen lyhyen aikaa, mahdollisesti muutamia kuukausia.

- Ulkoisen tarkastelun perusteella vaikuttaa siltä, että kassi on ollut katolla vain vähän aikaa. Näin lähinnä siksi, että kun laukku on ollut tuollaisessa tilassa niin siinä tapahtuisi ajan mittaan pölyyntymistä.

Tuoja mahdollisesti
ulkopuolinen

Koskinen pitää mahdollisena, että kassin vei katolle joku asuntolan ulkopuolinen henkilö. Jämeräntaival 6:ssa sijaitsevan asuntolan katolle pääsee kiipeämään tikapuita pitkin.

Poliisi jatkaa edelleen tapauksen tutkimuksia. Poliisi yrittää selvittää muun muassa räjähteiden alkuperää sekä sitä, kuka tai ketkä ovat olleet räjähdekassin kanssa tekemisissä.

- Ketään tiettyä epäiltyä ei ole. Meillä on useampia tutkintalinjoja, mitä nyt selvitellään, Koskinen kertoo.

Teekkarikylän opiskelija-asunnot omistaa Teknillisen korkeakoulun Ylioppilaskunta. Sen jälkeen kun tieto räjähdekassista tuli, Espoon poliisi eristi asuntolan ympäristön ja evakuoi talon yläkerroksien asukkaat muutamaksi tunniksi.

Sinä aikana poliisin räjähdeasiantuntijat tutkivat aineen ja siirsivät sen pois paikalta. Operaation jälkeen asukkaiden sallittiin palata koteihinsa.

(STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

  4. 4

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  5. 5

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  6. 6

    Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

  7. 7

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  8. 8

    Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

  9. 9

    Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

  10. 10

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  3. 3

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  4. 4

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  7. 7

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  8. 8

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  9. 9

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  10. 10

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

  4. 4

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  5. 5

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  6. Näytä lisää