Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myrkkyviinajutun kaikki syytteet hylättiin

Kauhavan käräjäoikeus on hylännyt kaikki myrkkyviinajutun syytteet.

Suurta kohua herättäneen myrkkyviinajutun käsittely alkoi tiistaina Kauhavan käräjillä. 52-vuotiasta miestä syytettiin murhasta, kahdesta taposta sekä kolmesta tapon yrityksestä.

Syytetyn avustaja Tuure Ristikangas vahvistaa, että kaikki syytteet kauhavalaismiestä vastaan on hylätty.

- Oikeus ei löytänyt mitään näyttöä siitä, että hän olisi antanut myrkkyviinaa muille, sanoo Ristikangas tuomiosta, joka annettiin yllättäen jo torstaina.

Tuomiota odotettiin kansliapäätöksenä myöhemmin.

Kauhavan käräjillä väännettiin kättä siitä, antoiko kiljutrokarina tunnettu mies 47-vuotialle tappelukaverilleen myrkkyviinaa sisältäneen pullon vai ei. Syyttäjä ja asianomistajat olivat yhtä mieltä, että antoi, mutta trokari kiisti kaiken. Hän ei ole myöntänyt tehneensä vierailleen minkäänlaista sekoitusta.

Kolmen ihmisen hengen vaatinut tapaus sattui viime vuoden lopulla. Syytettynä ollut kauhavalainen mies vapautettiin tänään, koska pitävää näyttöä ei oikeuden mukaan löytynyt.Kahden todistajana kuullun asianomistajan kertomuksen hylättiin kokonaan. Myöskään laboratorionäytteistä ei löytynyt pitävää todistusta.

Syyttäjät vaativat miehelle toissijaisessa syytteessä rangaistusta kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä. Syytettynä ollut kiisti syytteet.

Syytettynä ollut tarjoili kymmenen hengen seurueelle pakkasnestettä ja kiljua sisältänyttä cocktailia. Poliisin tietoon tapaus tuli, kun myrkytysoireisia potilaita hakeutui lääkäriin.

Myrkyllinen juoma tappoi kolme miestä, joista nuorin oli alle 50-vuotias ja vanhin 71-vuotias. Muut alkoholia nauttineet saivat myrkytysoireita.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  10. 10

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. Näytä lisää