Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tyly kritiikki ei nujertanut Rauni Mollbergia

Akateemikko Rauni Mollberg, 69, on jälleen vauhdissa. Edellisen elokuvan tyly vastaanotto ei ole nujertanut miestä.

- Täytyyhän sitä joskus saada turpiinsakin, Molle kuittaa.

Rauni Mollberg tekee elokuvaa Erno Paasilinnan novellikokoelmasta Nuoruusaikoja, joka ilmestyi 1992.

- Molle näki käsikirjoituksen pöydälläni ja ryösti sen minulta. Yritin vastustella häntä. Sanoin, että se ei kuulu sinulle, muistelee Erno Paasilinna.

Kaksi novellia on jo kuvattu ja loput neljä tarinaa päätyvät purkkiin, kun rahat on raavittu kokoon. Elokuva nähdään useassa osassa TV 2:ssa ja mahdollisesti se pääsee myös teatterilevitykseen. Myös Ruotsin TV on ostanut elokuvan.

Paasilinnan tarinat sijoittuvat korpikylään Kemin pohjoispuolelle. Sinne asutettiin Petsamon evakot.

- Todellisuuden kehys on korpikylässä, missä minä olen viettänyt nuoruuteni, kertoo Erno Paasilinna.

Kylä suojeli
murhamiestä

Yksi novelleista on Ison miehen vierailu. Erno Paasilinna oli 14-vuotias poliisin poika, kun heidän kotiinsa ilmestyi outo kulkujätkä.

- Iso mies tuli meille paperisuikka päässä. Hän oli tappanut Kemissä miehen ja poliisi etsi sitä. Mutta me emme kavaltaneet, muistelee Paasilinna.

Muutenkin laillisuutta tulkittiin väljähkösti. Korean sota oli nostanut puunhinnat pilviin. Pientilallisilla oli metsää, mutta sitä ei saanut myydä. Niinpä he myivät salaa tukkeja Ruotsiin.

Lehdissä ihmeteltiin valtaisia tukkilansseja, ja huikea jännitysnäytelmä kehittyi siitä, jäävätkö pimeiden puiden myyjät kiinni vai eivät.

Elokuvassa maailman menoa hämmästellään 14-vuotiaan pojan silmin. Pojan roolissa on Matias Malmivaara, 14.

Matias on kuulua näyttelijä- ja pappissukua. Matiaksen äiti on näyttelijä Hanna Liinoja ja eno Tapio Liinoja, isä on sellisti Juha Malmivaara ja isoisä piispa Jukka Malmivaara.

- Pienenä halusin itsekin papiksi, mutta nyt haluan päästä elokuva-alalle, kertoo Matias.

Pojan äitiä näyttelee Pirjo Leppänen, joka on tehnyt melkoisen päivätyön Kalle Päätalon äitinä. Hän näytteli kuudessa Mikko Niskasen elokuvassa Päätalon Riitua.

"Molle on
onnistunut"

Erno Paasilinna ei ole neuvoillaan liiemmälti häirinnyt Mollbergin ohjaamista.

- En ole antanut yhtään ohjetta, koska en ole ohjannut eläissäni ainuttakaan elokuvaa. En ole käynyt edes kuvauspaikoilla, vaikka minulle kerrottiin, että siellä on tavattoman kaunis kuvaussihteeri, kertoo Paasilinna.

Rauni Mollberg näytti eilen ensimmäiset pätkät tulevasta elokuvasta. Kirjailija oli näkemäänsä tyytyväinen.

- Sä olet suuri taiteilija, ylisti Paasilinna ohjaajaa.

Mollberg vaikuttaa pirteämmältä kuin neljä vuotta sitten Paratiisin lasten aikoihin. Molle on täynnä suunnitelmia. Hän haluaisi tehdä elokuvan Sibeliuksen nuoruudesta. Myös unelma Sinuhen filmauksesta elää.

- Jos joku kerää rahat, olisin valmis vaikka huomenna. Pari kolme vuotta siihen menisi, Molle pohtii.

Rauni Mollbergin järjestämät juhlat ovat merkkitapauksia. Ensi keväänä on aihetta juhlaan. Molle täyttää 70 vuotta. Samalla hän viettää 50-vuotistyönjuhlaa.

- En ole matkoilla, vastaanotto on ja sahtia riittää, huomauttaa Mollberg.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  2. 2

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  3. 3

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  6. 6

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

  9. 9

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  10. 10

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  2. 2

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  3. 3

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  6. Näytä lisää