Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ruumis lojui ammeessa kuukauden

Vantaalainen nuori mies surmasi avovaimonsa ja asui lähes kuukauden tämän ruumiin kanssa pariskunnan yhteisessä asunnossa. 11. kesäkuuta tehty verityö selvisi poliisille maanantaina.

Rikos paljastui, kun maaseudulla asuvan tytön äiti oli tehnyt lauantaina katoamisilmoituksen. Äiti oli yrittänyt turhaan saada yhteyttä 23-vuotiaaseen tyttäreensä.

Leipäveitsen iskuihin kuollut nainen löytyi kylpyhuoneen ammeesta.

- Oli heti selvää, että hän oli ollut siellä jo jonkin aikaa, rikoskomisario Juha Juurinen sanoo.

23-vuotias avomies ei ollut löytöhetkellä kotona, mutta hänet tavoitettiin vielä samana päivänä.

Mies oli töissä Pasilassa varastomiehenä. Kannettuaan ruumiin surman jälkeen pienen asunnon kylpyhuoneeseen mies ei muun muassa voinut peseytyä, mutta työnsä hän oli hoitanut moitteettomasti. Muutamaa yötä lukuun ottamatta nuorukainen nukkui samassa asunnossa kuolleen avovaimonsa kanssa.

Poliisit kävivät hakemassa epäillyn tämän työpaikalta. Juurisen mukaan mies tunnusti heti.

- Minulle jäi käsitys, että hän oli käynyt useaan kertaan poliisiaseman pihassakin, mutta ei ollut sitten uskaltanut kävellä sisään.

Tapaus on siinä mielessä poikkeuksellinen, ettei miehellä ole rikosrekisteriä. Surmaan johtanutta riitaa ei myöskään siivittänyt alkoholi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. 6

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  7. 7

    Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. Näytä lisää