Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onko taiteilija Ulvilan surmaaja?

Tieto 38-vuotiaan taiteilijan vangitsemisesta Ulvilan murhasta epäiltynä oli eilen Porissa täydellinen sokki.

Poliisi pidätti miehen viime keskiviikkona.

Lauantaina hänet vangittiin sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden murhasta syytä epäillä -perusteella, joka on todennäköisin syin -perusteita alempi vangitsemisen peruste.

- Hänet (epäillyn) tuntien ajatus tuntuu mahdottomalta, ihan absurdilta. Epäilen tätä kyllä erittäin suuresti, totesi läheinen työtoveri eilen IS:lle.

- Tuntuu kauhean hurjalta, ettäkö hän, ihmetteli puolestaan eräs porilainen kulttuurivaikuttaja.

- Hän on hyvin rauhallinen ja oikein puuhakas persoona. Tämä on täysin käsittämätön juttu. Tuntuu hakuammunnalta, puuskahti eräs tuttava.

Epäillyn vanhahko auto seisoi eilen poliisilaitoksen rautaporttien takana. Se ei ole poliisin aiemmin etsimä 440-sarjan Volvo.

KAHDEKSAN KUUKAUDEN MURHAMYSTEERI

1. JOULUKUUTA 2006: Naamiomies tunkeutui perjantain vastaisena yönä kuusihenkisen perheen omakotitaloon Ulvilan Vanhassakylässä. Mies puukotti kuoliaaksi perheen isän, 51-vuotiaan Jukka S. Lahden käsikähmän jälkeen. Naamiomies haavoitti teräaseellaan myös nelilapsisen perheen äitiä. Kaikki perheen lapset olivat verityön sattuessa alle 10-vuotiaita.

1. JOULUKUUTA 2006: Murhaaja meni sisään porilaisyrityksessä henkilöstön kehittämispäällikkönä työskennelleen Lahden omakotitaloon rikkomalla takaoven lasit. Surmaaja osasi murtautua taloon takaovesta, joka oli lähellä vanhempien makuuhuonetta. Tämä viittaa siihen, että mies tiesi, missä vanhemmat nukkuvat.

2. JOULUKUUTA 2006: Jukka S. Lahden lähinaapurit kerääntyivät rukoushetkeen Ulvilan kirkkoon. -Olemme kokoontuneet tänne rukoilemaan lähipiirissä tapahtuneen, mieliä järkyttäneen henkirikoksen jälkeen. Olemme neuvottomia, tietämättä, miksi näin on käynyt, sanoi seurakunnan kappalainen Eija Humpas-Toivanen.

4. JOULUKUUTA 2006: Poliisi kertoo, että veriteon motiivina on todennäköisesti ollut henkilökohtainen kosto. Poliisin mukaan yhdistetyssä takka- ja makuuhuoneessa kahdestaan nukkuneet vanhemmat nousivat ylös, mutta eivät ehtineet ottaa montakaan askelta, kun heidän eteensä ilmestyi isokokoinen, kasvonsa osittain peittänyt mies.

11. TAMMIKUUTA 2007: Veritekoa tutkivien poliisien mukaan tappaja jätti rikospaikalle itsestään jälkiä, jotka johtavat lopulta miehen paljastumiseen. Poliisin mukaan Lahden perheen omakotitalon lähellä oli nähty pari viikkoa ennen surmaa myös päiväsaikaan outoa liikettä. Lähialueella oli nähty päivällä mm. auto, josta oli jalkautunut mies.

8. MAALISKUUTA 2007: Poliisi kertoo, että yli neljä minuuttia Ulvilan surman tapahtumia tallentui hätäkeskuksen tietokoneelle. Dna-tunnisteen lisäksi poliisin hallussa on äänite, joka sisältää mm. tappajan puhetta. Surmaajan ääni sisältyy puhelutaltiointiin, joka tehtiin surmayönä, kun uhrin vaimo soitti hätäkeskukseen.

28. MAALISKUUTA 2007: Poliisi julkisti kuvia surmaajan käyttämistä kengistä ja kenkien pohjakuvioista. Ulvilan tappajalla oli jalassaan varrelliset kengät, joissa oli karkea pohjakuvio. Kenkiä tuo maahan Kesko. Poliisi on jäljittänyt tappajan tuntomerkkeihin sopivia ostajia useiden kuukausien ajan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  5. 5

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  10. 10

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  5. 5

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  6. Näytä lisää