Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kopteriliikenne Tallinnaan käynnistyy taas

Tallinnan helikopteriturman jäljiltä keskeytyksissä ollut säännöllinen helikopterireittiliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä käynnistyy ensi vuoden alussa uudelleen.

Copterline ilmoitti asiasta eilen samalla, kun se kertoi julkisuuteen uusista omistusjärjestelyistään.Copterlinen toiseksi pääomistajaksi tulee Suomen rikkaimpiin kuuluva mies, Herlinien hissiyhtiöstä Koneesta erotetun lastikäsittelyvalmistajan Cargotecin hallituksen puheenjohtajana ja suuromistaja, filosofian tohtori Ilkka Herlin.

Toinen pääomistaja on Ilmarisen sijoitusrahasto, jotka molemmat omistavat kaksi kolmasosaa Yhtiötä seitsemän vuotta luotsanneen Kari Ljunbergin lähipiirin omistus yhtiössä laski kaupassa 42 prosentista 25 prosenttiin. Hän jatkaa edelleen Copterlinen hallituksen jäsenenä ja asiantuntijana.

Kaupassa sijoitusyhtiö CapMan luopui omistuksistaan. Kauppahintaa osapuolet eivät paljastaneet.Uudet omistajat aikovat käynnistää pysähdyksissä olleen reittiliikenteen mahdollisesti jo tammikuussa, mikäli luvat antavat myöten. Reittiliikenne loppui kesäkuussa 2006.

- Ensimmäinen uusi kopteri tulee maahan tammikuussa ja toinen kesällä 2008, uusi toimitusjohtaja Jerker Molander sanoo.

Yhtiön hankkimat italialaiset Agusta AW 139- kopterit edustavat Copterlinen aikaisemmin käyttämiin Sikorsky S-76 -malleihin verrattuna seuraavaa suunnittelusukupolvea. Ne ovat 12-15 paikkaisia eli hieman edeltäjiään suurempia. Hankintahinta on noin viidennekesen kalliimpi kuin Sikorsky S-76:n. Matkustajan kannalta suurin ero on kuitenkin uusien kopterien melutaso.

- Sisällä ei tarvitse enää korvatulppia, Molander lupaa.

Kari Ljunbergin mukaan Agustat ovat selvästi vahvempia koptereita konetehonsa puolesta.

- Ero huomaa kaikissa lentotilanteissa. Niiden matkalentonopeus on viitisen prosenttia korkeampi eli niillä matka Helsingistä Tallinnaan taittuu entisen 18 minuutin sijasta 17 minuutissa.

Merkittävän omistuksen helikopteriyhtiöstä hankkinut Ilkka Herlin luonnehti helikopteriyhteyden avaamista "molempia valtioita hyödyttäväksi kansalliseksi hankkeeksi".

- Siksi olen tässä mukana, Herlin sanoi.

Copterlinellä on edelleen käynnissä oikeusprosessi onnettomuuskopterin valmistajaa Sikorskyä ja sen tytäryhtiötä, vikaantuneen ohjausservon valmistanutta Textronia vastaan.

Eräiden arvioiden mukaan Koneen rahasukua edustavan Herlinin tulo Copterlinen taustavoimaksi pakottaa Sikorskyn muuttamaan taktiikkaansa.

Tähän mennessä Sikorsky on johdonmukaisesti kiistänyt vastuunsa onnettomuuskopterin vikaantumisessa, vaikka tutkijalautakunnan mukaan turma johtui yksiselitteisesti ohjausservoon tulleesta, mahdottomana pidetystä häiriöstä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  6. 6

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  7. 7

    Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

  8. 8

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  9. 9

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  10. 10

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  6. Näytä lisää