Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Piiritystilanne Kajaanissa - poliisia kohti ammuttiin

Poliiseja kohti Kajaanissa ampunut haulikkomies on antautunut. Ensimmäisinä paikalle saapuneet poliisit ehtivät juuri ulos autosta, kun mies ampui poliisiautoa kohti haulikolla.

Poliisipartio havaitsi Tilhitielle saavuttuaan pihalla miehen pitkäpiippuisen aseen kanssa. Mies ei kuunnellut poliisin komentoja vaan käveli poliisiauton luokse ja ampui yllättäen sitä kohti.

Poliisi vastasi tilanteeseen ampumalla yhden laukauksen. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa ja ampuja poistui paikalta.

Kainuun Sanomien mukaan poliisien oli nähty juoksevan laukausten jälkeen talolta poispäin.

Lehden mukaan rivitalosta kuului ennen laukauksia tappelun ääniä. Piirityksen kohteena olleessa kiinteistössä on kaupungin vuokra-asuntoja.

Piiritystilanne laukesi illalla, kun asemies antautui. Poliisi otti paikalta kiinni kaikkiaan neljä miestä ja yhden naisen.

Neuvottelun jälkeen asunnosta tuli ulos vapaaehtoisesti kaksi miestä ja heidät otettiin kiinni.

Kiinniotossa käytettiin apuna poliisikoiraa. Kolmas mies otettiin kiinni asunnosta.

Lisäksi poliisi otti kiinni yhden miehen ja yhden naisen saman asunto-osakeyhtiön toisesta asunnosta.

Kiinniotetuista henkilöistä kolme miestä ja yksi nainen ovat edelleen kiinniotettuja. Miehistä kaksi on syntynyt vuonna 1973 ja yksi vuonna 1977.

Nainen on syntynyt vuonna 1965. Miehistä kaksi on kajaanilaisia ja yksi oululainen. Nainen on kajaanilainen.

IS:n paikalla olleen reportterin mukaan poliisi laajensi vähän ennen kiinniottoja eristysaluetta ja kehotti ihmisiä siirtymään kauemmaksi.

- Tilanne on saatu rauhoittumaan ja poliisi yrittää saada yhteyden talossa oleviin, vanhempi konstaapeli Ville Hokkanen Kajaanin poliisista sanoi ennen kiinniottoja IS:lle.

Kainuun Sanomien haastatteleman silminnäkijän mukaan poliisi saapui paikalle viiden jälkeen. Paikalla saapui kolme partiota Kajaanin poliisista. Poliisit olivat varustautuneet kypäröihin ja luotiliiveihin.

Paikalle saapui myös puolustusvoimien panssariajoneuvo sekä poliisin erikoisryhmä Valo-79 Oulusta.

Asemies on poliisille entuudestaan tuttu. Välikohtausta tutkitaan toistaiseksi murhan yrityksenä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Prisman myyjä sujautti hävikkimelonit kassiinsa ja sai potkut – saa korvaukseksi 6 kk:n palkan

  2. 2

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  3. 3

    Joutsenon teinimurhasta elinkautinen ”Poikkeuksellisen törkeä ja häikäilemätön”

  4. 4

    Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, kiistää kaksikon väitetyt hellät hetket: ”Olimme hieman hiprakassa”

  5. 5

    Anna Abreu kohtasi ystäviensä kanssa autiosaarella ravistelevan näyn – pysäyttävä kuva: ”Jengillä tuli itku”

  6. 6

    Kommentti: Miksi Kaarina Hazard inhoaa Sami Hedbergiä?

  7. 7

    Pikku-Albertin piilottelusta pitkät tuomiot

  8. 8

    Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

  9. 9

    Ferrarilta uskomatonta toilailua – Räikköstäkin nauratti

  10. 10

    HS: Suomen hallitus panttaa salaisen ohjustestin tulosta – ei voitu käyttää MH17-tutkintaraportissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  2. 2

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  3. 3

    Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

  4. 4

    Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

  5. 5

    Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

  6. 6

    ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

  7. 7

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  8. 8

    Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

  9. 9

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  10. 10

    Kodittomat Tiina ja Göran pääsivät muodonmuutokseen: ”Muut kohtelevat eri lailla, kun on siistimpi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  6. 6

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  7. 7

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Prisman myyjä sujautti hävikkimelonit kassiinsa ja sai potkut – saa korvaukseksi 6 kk:n palkan

  2. 2

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  3. 3

    Joutsenon teinimurhasta elinkautinen ”Poikkeuksellisen törkeä ja häikäilemätön”

  4. 4

    Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, kiistää kaksikon väitetyt hellät hetket: ”Olimme hieman hiprakassa”

  5. 5

    Anna Abreu kohtasi ystäviensä kanssa autiosaarella ravistelevan näyn – pysäyttävä kuva: ”Jengillä tuli itku”

  6. Näytä lisää