Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hollantilaisturistin puukottaja myönsi tapon

35-vuotiaalle miehelle luettiin tänään aamulla Porvoon käräjäoikeudessa syyte taposta ja tukusta muita rikoksia. Mies puukotti 75-vuotiaan hollantilaismiehen kuoliaaksi Porvoon Citymarketin edustalla kesäkuussa.

Oikeus määräsi mielenterveysongelmiin vedonneen miehen mielentilatutkimukseen. Tuomio annetaan vasta sen jälkeen.

Mies sai yhteensä 11 syytettä taposta, törkeän pahoinpitelyn yrityksistä ja laittomista uhkauksista. Syytetty kiisti ensin tapon, mutta myönsi sen lopulta oikeaksi. Syyttäjä vaatii hänelle 11 vuoden vankeusrangaistusta.

Syyttäjän mukaan surmaajalla oli ollut jo aiemmin ajatuksia muiden vahingoittamisesta. Hän oli hakeutunut myös hoitoon sen vuoksi.

Ennen surmaa 35-vuotias oli riehunut veitsen kanssa tavaratalon sisällä. Uhri sattui kävelemään kohdalle hetkeä myöhemmin.

Hollantilaismiehen vaimo oli yksi puukotuksen silminnäkijöistä. Häntä ja muita omaisia ei kuitenkaan ole velvoitettu saapumaan oikeudenkäyntiin. Kuolleen miehen leski ei lopulta ollut läsnä oikeudessa.

Yritti puolustautua
sateenvarjolla

Oikeudessa kuultujen miesten mukaan kielimuuri esti ihmisiä varoittamasta hollantilaispariskuntaa. Puukotettu hollantilaismies yritti ilmeisesti myös puolustautua surmaajaansa vastaan sateenvarjolla.

- He eivät tajunneet sitä tilannetta, yrittivät vain työntää sateenvarjolla miestä pois edestä. He eivät osanneet pelätä ollenkaan, keski-ikäinen mies luonnehti.

Toinen mies kertoi, että hänelle tuli puukotuksesta sen verran paha olo, ettei hän halunnut enää katsoa. Ensimmäinen lyönti oli hänen mukaansa voimakas.

- Pelkäsin henkeni puolesta, tuulikaapissa epäillyn kohdannut mies sanoi. Hän luonnehti tämän katsetta poissaolevaksi.

Surmaa oli tarkoitus käsitellä oikeudessa jo viime kuun puolivälissä, mutta oikeudenkäynti siirtyi laamannin polkupyöräturman vuoksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

  2. 2

    Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

  3. 3

    Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  4. 4

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  5. 5

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

  8. 8

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  9. 9

    8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

  10. 10

    Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  5. 5

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

  2. 2

    Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

  3. 3

    Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  4. 4

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  5. 5

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  6. Näytä lisää