Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

IS paljastaa: Vanhasen talosta ei löytynyt kohulautaa

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) talosta ei löytynyt eilisessä tarkastuksessa Ylen mainitsemaa korkealaatuista erikoishöylättyä puutavaraa.

- Talon rakennuksista ei löytynyt mitään sellaista puutavaraa, joihin Yle viittaa väitteillään, asiantuntijana katselmuksessa toiminut rakennusmestari Matti Eklund kertoo torstain Ilta-Sanomissa.

Ylen ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richt puolestaan tähdentää, ettei Ylen Silminnäkijä-raportissa edes väitetty puutavaraerän löytyvän Vanhasen talosta.

- Emme ole sanoneet, että puutavaraerä löytyy (Vanhasen) talosta, Richt sanoo.

- Rakennusliike oli maksanut puutavaraerän, joka on ollut lähteemme mukaan tarkoitettu toimittaa Vanhaselle. Emme tiedä onko erä koskaan edes mennyt Vanhaselle.

- Ja tuskinpa lähteemme on ollut itsekään todistamassa lautaerän saapumista Vanhaselle.

Richtin mukaan kiistan vienti oikeuteen olisi paras tapa selvittää mistä oikeasti on kysymys, koska heidän lähteensä on valmis kertomaan tapauksesta oikeudessa.

Vanhanen ei ole ollut halukas käräjöintiin.

Talossa käytettiin
lähinnä haapalautaa

TM Rakennusmaailman palkkaamien asiantuntijoiden johdolla tehdyn katselmuksen tulokset pyritään kertomaan julkisuuteen tänään iltapäivällä, mutta Eklund kertoi tuloksista IS:lle jo etukäteen.

Hänen mukaansa Vanhasen Lepsämän-talossa on käytetty lähinnä haapalautaa.

- Vanhasen talossa ei ylipäätään ole käytetty paljon puutavaraa. Puutavaraa ei ole edes kaikissa huoneissa, Eklund sanoo.

Asiantuntijat tarkastivat Vanhasen omakotitaloa noin kahden tunnin ajan eilen Nurmijärvellä. TV2:n Silminnäkijä-ohjelma on väittänyt, että rakennusliike olisi maksanut korkealaatuista erikoishöylättyä puutavaraa olevan tarvike-erän Vanhaselle.

Lue lisää torstain Ilta-Sanomista! Tämän päivän lehdessä muun muassa:

- Tarkastaja kertoo: Näin Matti ja Merja Vanhanen suhtautuivat katselmukseen
- Miten talotarkastus eteni?
- Ketkä olivat mukana katselmuksessa?

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

  8. 8

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää