Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisikoiran yli ajanut rekkakuski ilmoittautui

Poliisikoiran yli ajanut mikkeliläinen rekkakuski on ilmoittautunut poliisille. Kahta maastoon paennutta miestä jäljittänyt kokenut poliisikoira kuoli lauantain vastaisena yönä Mikkelissä jäätyään rekan alle.

Kuljettajaa ei epäillä mistään rikoksesta. Poliisi pyysi kuitenkin autoilijaa ilmoittautumaan tapauksen selvittämiseksi. Kuski otti poliisiin yhteyttä seuraavana päivänä.

Kuljettajan mukaan tilanne oli ollut yllättävä, eikä hän kertomansa mukaan ollut ymmärtänyt jäädä paikalle tarkastamaan koiran kuntoa.

- Mies oli nähnyt vasta aamun lehdestä, että kyseessä oli poliisikoira. Sen jälkeen hän otti heti yhteyttä, kertoi komisario Petri Isokuortti Mikkelin poliisista maanantaina.

Poliisipartio ajoi lauantain vastaisena yönä takaa karkuun lähtenyttä henkilöautoa. Pakenijoiden auto ajautui tieltä Hiihtomäen lavalle johtavalla väylällä, minkä jälkeen autossa olleet kaksi miestä pakenivat maastoon.

Heidän peräänsä lähti kaksi poliisia ja koira, joka päästettiin irti hihnasta parin sadan metrin jäljityksen jälkeen. Miehet ylittivät läheisen valtatien. Koira eteni tielle, jolloin se jäi keskustan suuntaan ajaneen ajoneuvoyhdistelmän alle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  4. 4

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  5. 5

    Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  8. 8

    Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

  9. 9

    Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  4. 4

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  5. 5

    Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

  6. Näytä lisää