Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Liekit löivät hotellin saunan ikkunoista

Jopa 60 ihmistä jouduttiin evakuoimaan lieskojen tieltä, kun Scandic Continental -hotellin ylimmän kerroksen saunaosasto paloi poroksi Helsingin keskustassa tiistaiaamuna. Palosta ei koitunut henkilövahinkoja, mutta kymmeniä hotellivieraita pakeni tulta ulos roihuavasta rakennuksesta.

Tulipalo sai alkunsa, kun saunan ylikuumentuneet seinäpaneelit syttyivät palamaan, kertoo HS.fi.

Palo saatiin rajattua nopeasti. Suuronnettomuuden riski oli olemassa, koska hotellissa oli syttymishetkellä noin 500 henkilöä.

- Porrashuone saatiin pidettyä pelastuslaitoksen käytössä, mikä nopeutti toimintaamme. Lisäksi osastoilla palo-ovet olivat kiinni, mikä oli erinomaisen tärkeää palon leviämisen ehkäisemiseksi, kuvaili pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Markku Rissanen.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta aamulla hieman ennen kello puoli seitsemää. Ensihavainnon palosta teki rutiinikierroksellaan hotellin yövartija, joka oli havainnut palaneen käryä. Hetken päästä savu oli laukaissut rakennuksen automaattisen palohälytyksen.

- Lopputulos on sitä parempi, mitä nopeammin pääsemme kohteeseen, Rissanen sanoi.

Syttymissyy oli tapahtumapäivänä hämärän peitossa. Saunaosasto oli viimeksi ollut käytössä paloa edeltäneenä iltana.

Onni
onnettomuudessa

Hotellinjohtaja Christer Skjälin mielestä aineelliset vahingot jäivät suhteellisen pieniksi, eikä tulipalon pitäisi vaikeuttaa paljoakaan hotellin toimintaa. Liekkien tärvelemä saunaosasto remontoidaan, minkä lisäksi kymmenkunta huonetta on toistaiseksi poistettu käytöstä sähköongelmien sekä savu- ja vesivahinkojen vuoksi.

Vasta toista työpäiväänsä hotellinjohtajana viettänyt Skjäl kiitteli auliisti henkilökunnan toimintaa.

- Työvuorossa olleet herättivät yhdeksännen kerroksen asukkaat ja evakuoivat heidät ulos kokoontumispaikalle, hän sanoi.

Skjälin mukaan kaikille hotellissa välitetään tietoa aamun tapahtumista, ja evakuoiduille pyritään tarjoamaan kriisiapua.

- Se prosessi on jo meneillään. Turvallisuuskulttuuri on erittäin tärkeää.

Lasinpirstaleet rojahtivat
palomiehen päälle

Paloa sammuttamassa oli pelastuslaitoksen johtoyksikkö sekä kymmenen pelastusyksikköä. Yksi palomiehistä koki sammutustöissä kauhun hetkiä, kun palokaasujen purkauduttua ylhäältä putosi yhtäkkiä lasia hotellin etupihalle.

- Kypärään tuli selvä lommo, mutta tällaista varten palomiehillä on suojavarusteet, päivystävä päällikkö Rissanen sanoi.

Viereinen Mannerheimintie suljettiin palon takia runsaaksi tunniksi tapahtumapaikan läheltä. Liikenteen poikkeusjärjestelyt pidensivät keskustan aamuruuhkan jonoja ja hankaloittivat merkittävästi työmatkaliikennettä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  10. 10

    Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  6. Näytä lisää