Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paperimies menettää yli 200 euroa päivässä

Metsäteollisuuden yhä vaan pitenevä työselkkaus pienentää paperimiehen ansioita 220 eurolla päivässä. Kun siitä vähennetään liiton maksama 16 euron päiväavustus, jää todelliseksi tappioksi 204 euroa arkipäivältä.

Vuodessa paperimies tienaa noin 41000 euroa. Tänä vuonna ansiot jäävät tästä, sillä yli kolme viikkoa kestänyt työsulku on vähentänyt paperityöläisen vuosiansioita jo noin 2500 eurolla.

Se on saman verran kuin Paperiliiton sunnuntaina hylkäämä sovintoesitys lupasi tulojen vuosikasvuksi kolmen vuoden sopimuskauden jälkeen.

Työsulussa on noin 24000 Paperiliiton jäsentä.

Myös metsäteollisuus menettää. Työsulku aiheuttaa paperi- ja sellutehtaille noin 40 miljoonan euron menetykset päivässä tuotannon arvolla mitattuna. Käytännössä tappio on pienempi, koska menojakaan ei kerry tehtaiden seisoessa. Esimerkiksi palkkakuluissa säästyy kolme miljoonaa euroa päivässä.

Todellisen tappion saa suhteuttamalla myynti liikevoittoprosenttiin, joka on metsäteollisuudessa pyörinyt 3-4 prosentissa. Sen mukaan työsulku pienentää metsäyhtiöiden voittoja 1,2-1,6 miljoonalla eurolla päivässä. Siten kolmen viikon työsulku on syönyt kuluvan vuoden tuloksesta noin 30 miljoonaa euroa.

Kunnat ja valtio menettävät verotuloja työsulun vuoksi noin miljoona euroa päivässä. Siitä kuntien osuus on noin 0,5-0,6 miljoonaa euroa ja valtion loput. Kirkoltakin jää uupumaan pieni siivu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  8. 8

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  6. Näytä lisää