Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

"Pakokauhussa ulos ikkunasta"

Yhden ammutun luokkatoveri, 17-vuotias nurmijärveläispoika kertoo, että heidän luokassaan syntyi paniikki pian puolenpäivän jälkeen, kun joku huusi ampujan olevan tulossa.

- Joku särki tuolilla ikkunan ja sitten kaikki ryntäsivät säretystä ikkunasta pakokauhussa pihalle. Moni sai siinä haavoja itseensä lasinsiruista. Meitä oli luokassa ehkä noin 40 oppilasta, poika kertoo.

Poliisi ja palokunta oli heitä ulkona vastassa, ja heidät ohjattiin pikaisesti Pertun seurakuntatalolle suojaan. Sieltä oppilaita laskettiin yksitellen kotiin. IS:n haastattelema poikakin pääsi kotiin kello 13 aikoihin.

- Tosi moni itkee täällä.

Luokkatoveri itse on lähinnä hämmennyksissään. Hänen on vaikea vielä edes käsittää, että yhtäkkiä aletaan ammuskelmaan jenkkityyliin.

Pojan mukaan koko ammuskelu käynnistyi ruokavälitunnilla. Hän oli tuolloin ruokalassa syömässä.

- Joku tuli ja huusi kaasunhajua, äkkiä ulos. Ruudinhajua oli luultu kaasunhajuksi.

Pojan mukaan osa siirtyi pihalle, osa jäi istuksimaan ruokalaan. Vielä siinä vaiheessa ei tiedetty ammuskelusta mitään, vaikka joku oli jonkinnäköistä pauketta kuultukin.

Pihalla opettajat ottivat komennon ja patistivat oppilaat luokkiin. Sieltä hänkin pian loikki pois ikkunan kautta.

Ampuja outo,
mutta ei vihattu

Luokkatoverin mukaan koko koulu piti ampujaa hyvin erikoisena tapauksena. Hän kulki blondi tukka taakse kammattuna, musta nahkarotsi yllään. Kädessä hänellä oli aina musta nahkasalkku.

- Hän ei todellakaan näyttänyt tavalliselta koululaiselta. Mutta ei hän ollut vihattu, hänellä oli kavereita.

- Hän on kuvaillut itseään sanomalla "olen nihilisti eli ihminen, jolla ei ole arvoja".

Pojan mukaan ampujan tiedettiin ostaneen aseen viime viikolla.

- Ainakin hänen tuntevat tiesivät siitä.

Pojan mukaan ainakin yksi ammuskeluista tapahtui koulun käytävällä.

- Ampuja oli vaan tullut ja ampunut.

Hän tuntee yhden ammutuista.

- Olemme samalla luokalla ja olimme samassa kesätyöpaikassakin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  4. 4

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

  8. 8

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  9. 9

    Suomi avasi MM-salibandyn murskavoitolla

  10. 10

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  4. 4

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. Näytä lisää