Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Marcello sai erävoiton Katasta

Kirjailija-taiteilija Kata Kärkkäinen joutui taipumaan piirun verran tyttärensä huoltajuus- ja tapaamisoikeudenkäynnissä.

Helsingin käräjäoikeus antoi eilen väliaikaismääräyksen, jolla lapsen italialainen isä Marcello Gentile saa lisäoikeuksia parivuotiaan tytön tapaamisiin.

Gentile saa nyt tavata Kärkkäisen yksin huoltamaa lasta kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan. Tätä ennen tapaamisoikeutta on ollut kolme kertaa kuukaudessa kaksi tuntia kerrallaan.

Tapaamiset myös siirtyvät turvakodista päiväkotiin, sillä käräjäoikeus ei pitänyt todellisena riskinä Kärkkäisen pelkäämää lapsen viemistä ulkomaille.

Kärkkäinen vaati myös, että tapaamiset jatkuisivat valvottuina, mutta oikeus ei pitänyt valvontaa enää tarpeellisena.

Gentilen katsotaan silti tarvitsevan apua, koska hän ei ole tähän mennessä saanut viettää lainkaan kahdenkeskistä aikaa tyttärensä kanssa.

"Tuetut tapaamiset antavat Marcello Gentilelle tuen ja aikaa tottua toimimaan lapsensa kanssa ja opetella lapsensa huoltamista", käräjäoikeus toteaa.

Käräjäoikeus ei myöntänyt Gentilelle tämän vaatimia yön yli kestäviä tapaamisia. Ne eivät olisi oikeuden mukaan lapsen edun mukaisia, koska Gentilen asuinolot eivät ole järin vakiintuneet eikä isällä ja tyttärellä ole yhteistä kieltä.

Nyt annettu määräys on voimassa toistaiseksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  4. 4

    Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  9. 9

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  10. 10

    Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  4. 4

    Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. Näytä lisää