Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Fortum-optioista tulossa välikysymys hallitukselle

Vasemmistoliitto valmistelee Fortumin optioista välikysymystä hallitukselle. Puolue suunnittelee välikysymykseen vaatimusta Fortumin johdon optioiden kohtuullistamisesta.

Välikysymyksen syntyminen on todennäköistä, sillä välikysymyksen tueksi tarvitaan 20 kansanedustajaa. Vasemmistoliitolla on eduskunnassa 19 edustajaa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Martti Korhonen yritti tiistaina saada tukea hankkeelleen myös muista oppositioryhmistä. Sitä löytynee, sillä valtionyhtiöiden optiojärjestelyjä on arvosteltu muissakin oppositioryhmissä. Esimerkiksi perussuomalaisten Timo Soini on vaatinut hallitusta ja eduskuntaa muuttamaan kohtuuttomina pitämiään Fortumin optioita.

Vasemmistoliiton ryhmässä harkittiin sitäkin vaihtoehtoa, että Fortumin optioihin olisi välikysymyksen sijaan palattu esimerkiksi siinä vaiheessa, kun eduskunta joulukuussa päättää valtion ensi vuoden talousarviosta.

Tilaisuutta ei kuitenkaan haluttu jättää käyttämättä nyt, kun kansalaiset ovat verotietojen julkistamisen jälkeen saaneet taas aiheen päivitellä, miten varakkaiden tulot ovat kasvaneet huimasti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  5. 5

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  6. 6

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  7. 7

    Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

  8. 8

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  9. 9

    Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

  10. 10

    K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  5. 5

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  6. Näytä lisää