Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksi pikkupoikaa hukkui mereen

Kaksi pientä poikaa hukkui mereen juhannuksen alla Pohjanmaalla kahdessa samana päivänä tapahtuneessa erillisessä turmassa.

1,5-vuotias poikalapsi katosi hetkeksi vanhempiensa silmistä Mustasaaren Petsmossa torstaina iltapäivällä. Kun vanhemmat havahtuivat ja huomasivat, ettei poikaa näy missään, he riensivät huvilan rantaan ja löysivät lapsensa veden alta.

Omaiset ryhtyivät elvyttämään 1,5-vuotiasta. Paikalle saapuivat ambulanssi, pelastushelikopteri Pete sekä sammutusyksikkö Mustasaaren Koivulahdesta.

Lapsi kuljetettiin Vaasan keskussairaalaan, jonne on onnettomuuspaikalta noin 20 kilometrin matka. Lapsen pelastamiseksi ei kuitenkaan enää ollut mitään tehtävissä.

Toisen kerran samaa pelastushelikopteria tarvittiin jo illalla Pietarsaaressa, jossa 3-vuotias poika oli joutunut veden varaan.

Iso perhe vietti kesäpäivää Hällörenissä sijaitsevalla huvilallaan. Kello 18 aikaan perheen isä huomasi laiturin päässä pienen polkupyörän. Lasta ei näkynyt missään, joten isä alkoi epäillä pahinta.

Hän juoksi välittömästi laiturille, hyppäsi veteen ja löysi 3-vuotiaan poikansa noin metrin syvyisestä vedestä laiturin päästä.

Isä nosti pojan laiturille, aloitti elvytyksen ja hälytti ambulanssin. Poika kuljetettiin sairaalaan, jossa elvytystä jatkettiin.

Toivo kuitenkin hiipui juhannuksen aikana, ja 3-vuotias poika kuoli vammoihinsa Tampereen keskussairaalassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. 6

    AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

  7. 7

    Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

  8. 8

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  9. 9

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  10. 10

    Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  6. 6

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. Näytä lisää