Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisikoirat taas kadonneen jäljillä

Työpaikan pikkujouluista kadonneen sosiaalityöntekijä Pekka Puputin, 38, kohtalo on edelleen täysi mysteeri.

Helsingin väkivaltarikosyksikkö etsi Puputtia jälleen eilen Töölönlahdella, tällä kertaa uusin keinoin.

Yksikkö järjesti kokeiluluontoisen kaksipäiväisen etsinnän, jossa kolme poliisikoiraa nuuski jäällä mahdollisia hajujälkiä. Poliisit olivat tiistaina kairanneet jäähän yli 200 reikää, joiden kautta koirien toivottiin pääsevän hajujen perään. Etsintä ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Poliisi järjesti tammikuussa tehostetut etsinnät Töölönlahdella kahden kadonneen löytämiseksi. Toinen kadonneista, 22-vuotias baarimikko löydettiin Finlandia-talon rannan läheisyydestä.

- Tuolloin koirat merkkasivat paikkoja, joista ei kuitenkaan löydetty mitään. Nyt tarkistimme niitä uudelleen, rikosylikomisario Juha Rautaheimo väkivaltarikosyksiköstä kertoi.

- Edelleenkään ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että siellä joku on, mutta todennäköisemmin ei ole. Naaraamisen tarvetta pohditaan myöhemmin keväällä.

Viimeinen havainto Puputista on hotelli Presidentin yökerhon valvontakamerasta 1. joulukuuta. Hänellä oli tapana kävellä keskustasta asunnolleen Alppikadulle Töölönlahden rantoja pitkin.

IS / Minna Laukka

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  4. 4

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  5. 5

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  6. 6

    Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

  7. 7

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  8. 8

    Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

  9. 9

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  10. 10

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  9. 9

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  4. 4

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  5. 5

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  6. Näytä lisää