Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oululaismies sai vankeutta autokauppojen petossarjasta

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään 28-vuotiaan oululaismiehen 2 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen laajassa autokauppoihin liittyvässä petosjutussa.

Veli-Pekka Juhani Brigatti tuomittiin kaikkiaan 32 rikoksesta. Niistä kymmenen on törkeitä petoksia.

Brigatti sai rikoksilla taloudellista hyötyä jopa yli 100 000 euroa.

Rikoksilla aiheutettu vahingon määrä nousee yhteensä noin 200 000 euroon.

Ajokortiton Brigatti teki autokauppapetoksia pääasiassa Oulun seudulla vuosina 2005-2006. Yksittäisiä petoksia hän teki myös Jyväskylässä, Muoniossa, Kemissä, Keravalla ja Lahdessa.

Brigatti muun muassa osti autoja esittäen kauppahinnan maksamisen vakuudeksi väärennettyjä maksukuitteja, jolloin hän sai haltuunsa auton ja sen rekisteriotteen ilmoitusosan. Sen jälkeen hän myi autot eteenpäin ja piti rahat itsellään.

Mies toimi yksin. Vain yhdessä vuoden 2004 lopulla tapahtuneessa törkeän petoksen yrityksessä ja väärennöksessä häntä avusti rovaniemeläinen mies. Hänet tuomittiin yhdeksi vuodeksi ja viideksi kuukaudeksi vankeuteen.

Syyttäjä vaati Brigatille kolmen vuoden ehdotonta vankeutta. Syyttäjällä ei ole tässä vaiheessa aikomusta valittaa tuomiosta.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  6. 6

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    ”Salainen” kuva hovista julki – herttuatar Catherine säteili yltäkylläisessä tiarassa, iltapuku korosti timmiä vyötäröä

  9. 9

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  10. 10

    Asiantuntija kertoo saunapalojen yleisimmät syyt: ”Muutamia tapauksia on ollut, että kiuas on tipahtanut seinästä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  6. Näytä lisää