Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Porilaismies vangittu Ulvilan murhajutussa

Porilaismies on viikonloppuna vangittu epäiltynä Ulvilan murhasta. Poliisi on salaperäisen jutun yksityiskohdista vielä erittäin vaitonainen.

STT:n tietojen mukaan vangittu on Porissa tunnettu henkilö. Hän on ollut poliisin kuultavana jo aiemmin. Poliisin epäilykset miestä kohtaan ovat kuitenkin varsinaisesti heränneet vasta nyt.

Mies otettiin kiinni viime viikon keskiviikkona, ja poliisi alkoi selvittää omien sanojensa mukaan "laajasti" hänen mahdollista osuuttaan murhaan.

Naamiomies tunkeutui ulvilalaiseen omakotitaloon yöllä viime joulukuussa ja puukotti perheenisän kuoliaaksi useilla veitseniskuilla. Talossa olivat myös perheen neljä lasta ja äiti, joka sai veitseniskun kylkeensä.

- Uskotaan, että tämäkin henkirikos selviää. Teemme koko ajan aktiivisia toimia ja uskomme, että tämän työn kautta asia selviää, sanoo rikoskomisario Juha Joutsenlahti STT:lle.

Teon motiivi
kosto?

Poliisi on pitänyt mahdollisena, että veriteon motiivina oli kosto. Ennen kuolemaansa 51-vuotias ulvilalaismies kertoi monille tuttavilleen uhkailuista. Pari viikkoa ennen surmatyötä naapuristossa huomattiin auto, joka ajoi hiljaa uhrin talon ohi yöllä.

Epäilty 38-vuotias porilaismies on vangittu syytä epäillä -perusteella, joka on todennäköisin syin -perusteita alempi vangitsemisen peruste.

- Esitutkinnassa on aina kysymys siitä, tuleeko näyttöä. Tämä lisätutkinta tehdään nimen omaan sen takia, että haluamme katsoa, onko kyseessä tekijä vai voidaanko hänet sulkea pois epäilyksen kentästä, Joutsenlahti sanoo.

Käräjäoikeus vangitsi miehen, koska se katsoi, että esitutkinnassa pitää tehdä lisäselvityksiä miehen tekemisistä surmatyön aikoihin.

- Kun meille tulee epäilyksen aiheita, haluamme ne perusteellisesti selvittää. Näitä selvityksiä on tehty jo hyvin paljon.

Porin käräjäoikeus käsittelee vangitsemista seuraavan kerran tämän viikon perjantaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  2. 2

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  5. 5

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  6. 6

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  7. 7

    Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

  8. 8

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  9. 9

    Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

  10. 10

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  9. 9

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  2. 2

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  5. 5

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  6. Näytä lisää