Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vieraana ollut nuori nainen kuoli tulipalossa

Nainen kuoli ja mies loukkaantui omakotitalon palossa Hämeenlinnassa tiistaiaamuna.

Uhri, 1980-luvulla syntynyt hämeenlinnalaisnainen, oli vierailulla rintamamiestalossa Luolajan kaupunginosassa.

Poliisin ja pelastusviranomaisten tutkimuksissa selvisi päivän mittaan, että palo oli alkanut yläkerran huoneen roska-astiasta, mutta tarkempi syttymissyy jäi vielä pimentoon.

Tuli oli nopeasti levinnyt nojatuoliin ja verhoihin ja levittänyt hengitykselle vaarallisia kaasuja, jotka lamaannuttivat yläkerrassa olleen naisen.

Alakerrassa oli palon alkaessa kaksi 20-30-vuotiasta hämeenlinnalaismiestä. He yrittivät pelastaa naista, mutta rappujen yläpäässä riehunut palo sekä sankka savut tekivät yritykset turhiksi.

Asunnonhaltija sai palovammoja ja savumyrkytyksen, minkä takia hänet kuljetettiin sairaalaan.

Toinen mies tuotiin poliisiasemalle asian selvittämiseksi. Ketään ei kuitenkaan epäillä rikoksesta, vaan poliisi tutkii tapausta varomattomana tulen käsittelynä ja kuolemantuottamuksena.

Palokunta onnistui rajaamaan liekit yläkertaan, eikä tulipalosta näy juurikaan merkkejä ulospäin.

Komisario Kari Suomisen mukaan alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen.

Alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen synkkää palokuolemien aikaa. Liekkeihin on menehtynyt jo enemmän kuin 15 suomalaista.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

  8. 8

    Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

  9. 9

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  10. 10

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. Näytä lisää